Tampere3-kiista ei ole sattumaa vaan viime vuosien virheiden looginen lopputulema

Posted on
Tampereen korkeakoulut yhdistävä Tampere3 on prosessi, johon pelkästään minulta on kulunut satoja työtunteja viime vuosien varrella niin ylioppilaskunnan koulutuspoliittisena vastaavana kuin Tampereen ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenenä. Tätä projektia on tehty pitkään ja vaivaa säästelemättä. Miten ihmeessä ollaan päädytty näin pahaan konfliktitilanteeseen? Tähän kysymykseen pyrin tällä kirjoituksella vastaamaan.
 
On todella turhauttavaa, että samat demokratiaan, johtamiseen ja Suomen perustuslain noudattamiseen liittyvät ongelmat nousevat esiin kerta toisensa jälkeen. Vielä turhauttavampaa on, että opiskelijat ja henkilökunnan edustajat ovat tarjonneet näihin ongelmiin ratkaisuja vähintään vuodesta 2015. Minä olen kysellyt kerta toisensa jälkeen ammattikorkeakoulun hallituksessa toimiessani, että aiotaanko näihin ongelmiin puuttua ajoissa vai silloin, kun uuden yliopiston pitäisi oikeastaan olla jo kasassa.
 
Silloin kysymys oli retorinen. Oletin, että totta kai ongelmiin tajutaan tarttua ennen kuin on aivan liian myöhäistä. Sanat eivät riitä kertomaan kuinka surullista on tajuta olleensa aivan liian optimistinen ja väärässä.
 

Mitä prosessissa on sitten oikein tapahtunut ja mikä meni vikaan?

1. Avoimuuden, yhteistyön ja demokraattisuuden puute

 
Korkeakoulujen yhteistyöprosessi alkoi korkeakoulujen johdon – käytännössä silloisten rehtorien – päätöksestä syksyllä 2014. Päätös tuli yllätyksenä ainakin Tampereen yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille. Siitä asti ongelmat avoimuuden ja korkeakouluyhteisöjen vaikuttamismahdollisuuksien kanssa ovat olleet merkittäviä. Tämä on vaikeuttanut prosessia aivan turhaan: yhteistyön parhaat puolet kuten yhteinen opetus olisivat lähteneet käyntiin paljon jouhevammin, jos kaikilla korkeakouluyhteisöjen jäsenillä olisi ollut vahvempi rooli yhteistyön suunnittelemisessa ja toteuttamisessa.
 
Ylhäältäpäin johtaminen ei vain toimi – ei varsinkaan asiantuntijaorganisaatioissa.
 

2. Yhdistyminen valittiin tavoitteeksi liian nopeasti ja ilman kunnollista keskustelua.

 
Keväällä 2015 puhuttiin korkeakoulujen yhteistyön tiivistämisestä, kunnes yhtäkkiä jokaisen korkeakoulun hallitukselle vietiin päätösesitys, jossa puhuttiin korkeakoulujen yhdistämisestä. Toimin tuolloin Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa toisena koulutuspoliittisena vastaavana. Me ja Tampereen yliopiston hallituksen opiskelijajäsenet yritimme muuttaa tätä päätöstä, sillä tuossa vaiheessa ei ollut vielä lainkaan selvää, että yhdistyminen olisi paras ratkaisu. Yhteistyötä voi nimittäin tehdä niin opetuksen kuin tutkimuksen saralla ilman, että organisaatioita pakotetaan yhteen.
 
Syksyllä 2015 selvisi, ettei täysi fuusio ole poliittisesti mahdollinen. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot erillään pitävä, kahden erillisen korkeakoululain takaama duaalimalli nauttii niin vahvaa kannatusta hallituspuolueiden keskuudessa, ettei Tampereelle myönnetty pilottilupaa toimia toisin kuin laki tällä hetkellä määrää. Tällöin Tampereella alettiin suuntautua kohti yhteistyön nykyistä paremmin mahdollistavaa konsernimallia, jossa yliopistot yhdistyisivät ja omistaisivat AMK:n.
 

3. Rahaa ja aikaa on alusta asti ollut liian vähän eikä kumpaakaan ole tullut lisää – päinvastoin.

 
Lienee sanomattakin selvää, että uudenlaisen konsernimallin ja yliopiston rakentaminen vaatii merkittävästi aikaa ja rahaa. Vuosi 2018 oli valmistumistavoitteena todella kunnianhimoinen eikä vuodella lykkääminen auttanut juurikaan. Tamperelaisten korkeakoulujen rahoitus ei varsinkaan maan hallituksen historiallisten koulutusleikkausten jälkeen meinannut riittää edes korkeakoulujen perustoimintojen pyörittämiseen.
 
Kritiikkiä uudistuksen äärimmäisen kiireellistä aikataulua kohtaan on esitetty oikeastaan keväästä 2015 asti. Silloin kiirettä perusteltiin tavoitteella saada Tampere3 mukaan hallitusohjelmaan rutistamalla ensimmäiset tavoitepaperit kasaan vain parissa kuukaudessa. Avoimuus ja huolellisuus kärsivät kiireestä jo heti prosessin alussa.
 
Suuria projekteja voidaan vetää läpi kiireellä ja pienellä budjetilla, mikäli kaikki projektiin osallistuvat ovat todella innoissaan ja pitävät projektia mielekkäänä. Näin ei todellakaan ollut tai edelleenkään ole Tampere3-prosessin kohdalla. Päinvastoin, perustelut tälle projektille ovat edelleen pitkälti hämärän peitossa. Korkeakoulujen yhdistymistä on puskettu eteenpäin vuodesta 2014 ilman, että korkeakoulujen johdon olisi missään vaiheessa tarvinnut kunnolla perustella mihin tätä kaikkea oikeastaan tarvitaan.
 
Ei siis mikään ihme, että monet henkilöstön edustajat ja opiskelijat kokevat, että prosessia pusketaan heidän ylitseen väkisin – ilman mitään kunnolla perusteltua syytä tai tavoitteita.
 

Miten tämä kaikki liittyy tilanteeseen vuonna 2018?

 
Edellä kuvatut ongelmat johtivat siihen, ettei riittävän perusteellista ja avointa keskustelua Tampere3-korkeakouluyhteisön johtamismallista tai hallinnollisista rakenteista ole oikeastaan käyty tähän päivään mennessä. Uuden yliopiston pitäisi kuitenkin aloittaa toimintansa alle vuoden kuluttua 1.1.2019. Erityisen paljon kiistaa on aiheuttanut säätiöyliopiston perustaminen, jota Tampereen yliopisto ei ole kannattanut missään vaiheessa. Nyt säätiöyliopistoa käytetään perusteena toimintatavoille, joita Tampereen yliopisto ei hyväksy.
 

Mikä säätiömallissa on sitten ongelmallista?

Kun hallintomallista vielä keskusteltiin, säätiöyliopistoa ajavat antoivat epämääräisiä lupauksia säätiöyliopistoille tyypillisten ongelmien kuten heikomman yliopistodemokratian korjaamisesta. Monet säätiöyliopiston ongelmista kun eivät perustu yliopistolakiin vaan käytäntöihin, joihin Suomen kahden aiemman säätiöyliopiston – Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston – kohdalla on päädytty enemmän poliittisista kuin lakiteknisistä syistä. Säätiöille tarvittiin pääomaa yksityistä sektoria edustavilta perustajilta, jolloin perustajille annettiin säätiön säännöissä ja yliopiston johtosäännössä enemmän valtaa kuin mitä yliopistolaki heille antaa. Vallan luovuttaminen yliopistoyhteisöltä säätiön perustajajäsenille eli käytännössä elinkeinoelämälle oli tuon ajan valinta, ei mikään lakitekninen pakko.
 
Toisin kuin oli puhetta vielä hallintomallista käytävän väännön aikana, säätiömalliin sisältyviä riskejä tai ongelmia ei korjattu Tampere3-prosessin aikana. Nyt ongelmat ilmenevät itse asiassa vielä pahempina kuin me vielä muutama vuosi sitten osasimme pelätä. Uuden yliopistosäätiön siirtymäkauden hallitus ei edusta yliopistoyhteisöjä yliopistolain ja Suomen perustuslain takaaman yliopiston itsehallinnon mukaisesti. Se edustaa säätiön perustajia. Hallitus puuhailee uuden rehtorin nimittämistä, vaikka siinä päätöksessä jos jossakin pitäisi kuulua yliopistoyhteisön ääni.
 
Kaiken huippu on hallituksen päätös valmistella uuden yliopiston toimintaa voimakkaasti määrittävä johtosääntö salassa jopa Tampereen yliopiston hallitukselta ja rehtorilta. Me olemme jo pitkään kyselleet koska johtosääntöä aletaan valmistella. Minä kyselin sen perään jo vuonna 2016. Kaikki nämä vuodet on vastattu, että ei vielä. Mitään ei ole vielä tekeillä eikä luonnosta ole. Näin meille kerrottiin viime perjantaihin asti.
 
Sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä jostain tupsahti johtosäännön ensimmäinen versio. Se oli ensimmäinen merkki, että mitään versiota on ollut ylipäätään tekeillä. Kommenttiaikaa annettiin vain tähän päivään asti, ja johtosäännössä näkyvät samat lainvastaiset ja Tampereen yliopiston tahdon vastaiset ongelmat kuin mitä pelkäsimme.
 
On ilo nähdä, että tällä kertaa vääntämässä eivät ole vain henkilöstö ja opiskelijat, vaan myös vuonna 2016 rehtoriksi valittu Liisa Laakso ja yliopiston hallitus seisovat yhteisön tahdon takana – akateemisen vapauden, demokratian ja loppujen lopuksi Suomen perustuslain puolella. Se tuo valoa kaiken tämän keskelle.
 
Toivon todella, että Suomen perustuslaki ja demokratia voittavat. Ei tämä näin voi mennä. Minä en pääse huomenna marssimaan ulos Tampereen yliopistolta, mutta toivon, että mahdollisimman moni osallistuu mielenilmaukseen paremman yliopiston ja akateemisen vapauden puolesta.
Suomalaisen tieteen tulevaisuus ei kuulu yritysten määriteltäväksi. Se kuuluu meille kaikille.

Hallituksen rikotut lupaukset, leikkaukset ja huominen lakko

Posted on

Moni on kysellyt mitä iloa huomisesta lakosta ja mielenilmauksesta on. Mitä Suomen pysäyttämisellä on tarkoitus saavuttaa?

Olisi toki hienoa, jos hallitus pitäisi lupauksistaan kiinni ilman lakkoja ja mielenilmauksia. Näin ei kuitenkaan ole. Ensimmäinen suuri lupaus rikottiin heti hallituskauden alussa. Ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja jokainen hallituspuolueista lupasi olla leikkaamatta koulutuksesta – ja leikkasi sitten kuitenkin miltein miljardin. Pieniä kertapaikkauksia määrärahoihin tuli vasta lukuisten mielenilmausten ja vetoomusten jälkeen.
 
Hallitus lupasi myös olla leikkaamatta enää lisää työntekijöiltä tai työttömiltä, kun ammattiliitot suostuivat kilpailukykysopimukseen. On syytä muistaa, että kilpailukykysopimuksen leikkaukset osuivat kovaa etenkin julkisen sektorin naisvaltaisilla aloilla työskenteleviin, jo valmiiksi pienipalkkaisiin työntekijöihin. Pienituloisille hallituksen lupaus olla leikkaamatta enää lisää oli siis arvokas ja tarpeellinen.
 
Hallitukselle lupaus ei kuitenkaan ilmeisesti tarkoittanut mitään. Juuri äsken voimaan astunut aktiivimalli leikkaa tuhansien suomalaisten työttömyysturvaa. Yli 140,000 suomalaista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen aktiivimallin kumoamiseksi. Aloite on tulossa eduskunnan käsittelyyn lähiaikoina.
 
Menisikö aloite läpi ilman mielenilmauksia? Suostuisiko hallitus perumaan tämänkin huonon ideansa? Toivoisin, että voisin vastata kyllä. Valitettavasti uskoni hallituksen hyvään tahtoon ja lupauksiin on kuitenkin mennyt jo kauan aikaa sitten. Huominen mielenilmaus on tarpeen, sillä en usko minkään muun kääntävän hallituksen päätä.
 

Jos kaikesta huolimatta hallitus pysyy päätöksessään rikkoa lupauksensa ja leikata työttömiltä, ainakin huominen mielenilmaus osoittaa, että tuhannet suomalaiset eivät ole tähän päätökseen tyytyväisiä. Kenellekään ei jää epäselväksi, että hallitus on rikkonut lupauksensa. Hallitus ei pääse irti katteettomista lupauksistaan kuin koira veräjästä.

 
Toivottavasti vuoden 2019 eduskuntavaaleissa suomalaiset muistavat, että vuosina 2015-2019 Kokoomus, Keskusta ja Siniset pettivät lupauksensa kerta toisensa jälkeen. He lupasivat olla leikkaamatta kerta toisensa jälkeen – ja leikkasivat silti.

 

En halua lainkaan vähätellä tämän lakon aiheuttamia ongelmia ihan tavallisille suomalaisille. Ymmärrän, että erityisesti joukkoliikenteen lakko on monelle vakava asia. Haluan kuitenkin nostaa esiin, ettei tähän lakkoon ole lähdetty kevyesti tai vailla perusteita vaan siksi, että hallitus rikkoi lupauksensa. Lisäksi on syytä muistaa, että lakko-oikeus on aivan keskeinen oikeus demokraattiselle ja vapaalle yhteiskunnalle. Oikeus mielenilmauksiin on ihmisoikeus, ja tästä periaatteesta toivon jokaisen ihmisoikeuksien puolustajan pitävän kiinni. Lakkojen kieltämisen tai lakko-oikeuden merkittävän rajoittamisen vaatiminen on ihmisoikeuksien ja demokratian perusperiaatteiden vastaista. Tätä nimenomaista lakkoa voi siis pitää typeränä, mutta lakko-oikeutta ei kannata sen takia ryhtyä poistamaan.

 

Lisätietoa huomisen liikenteestä löydät yllättävän tehokkaasti SAK:n nettisivuilta. Sivuille on koottu eri liikennöitsijöiden kuljetuksia, joista saattaa olla hyötyä huomenna mielenilmaukseen saapuville.

Natsit ovat PVL:n kokoa suurempi ongelma

Posted on
Syyskuussa 2016 Helsingin rautatieaseman eteen kokoontui ihmisiä ottamaan osaa Suomen vastarintaliikkeen tappaman Jimi Karttusen läheisten suruun.

Moni on viime päivinä ihmetellyt miksi natseista puhutaan niin paljon, vaikka varsinaisia kansallissosialisteja on Suomessa verrattain vähän. On ihan totta, että ongelma olisi paljon pienempi, jos äärioikeiston yhteiskunnallinen vaikutus jäisi oikeasti vain Pohjoismaisen vastarintaliikkeen muutaman sadan jäsenen piiriin. Tämä vaatisi sitä, ettei kukaan lähtisi mukaan natsien ajatteluun tai symppaisi heidän toimintaansa, vaan natsit ja heidän edustamansa rasismi tuomittaisiin Suomessa yksiselitteisesti. Näin ei kuitenkaan ole, jolloin natsien vaikutus näkyy Suomen yhteiskunnallisessa ilmapiirissä sekä poliittisessa päätöksenteossa niin paikallistasolla kuin eduskunnassa.


Annan konkreettisen esimerkin: minä istun Tampereen valtuustossa Terhi Kiemungin (ps.) kanssa. Kiemunki jäi vähän aikaa sitten kiinni toistuvasta MV-lehden kolumnistina toimimisesta. Tänä syksynä hän osallistui Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenosoitukseen Tampereella. Sekä MV-lehti että PVL on todettu laittomaksi. Kiemunki on siis tukenut laitonta, selkeän rasistista ja demokratian vastaista toimintaa. Silti Kiemunki saa jatkaa täysin normaalisti Tampereen valtuustossa. Vihreät ja vasemmisto ovat jääneet todella yksin nostaessaan esiin, että meidän mielestämme MV-lehden ja PVL:n tukeminen ei ole hyväksyttävää toimintaa varsinkaan poliitikolta.

Mitä eduskuntaan tulee, perussuomalaisten nousu on nostanut politiikkaan ennennäkemättömän paljon kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittuja ja PVL:n (ent. SVL) kanssa läheistä yhteistyötä tehneitä kansanedustajia. James Hirvisaari toi eduskuntaan vieraakseen tunnetun uusnatsin Seppo Lehdon, joka heilasi eduskunnassa Hirvisaaren kuvatessa tilannetta. Olli Immonen järjesti vierailun Eugen Schaumanin haudalle SVL:n kanssa. Immonen ja perussuomalaisten lukuisat kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomitut poliitikot ovat saaneet jatkaa politiikassa täysin normaalisti korkeintaan kevyen “harjaamisen” jälkeen. Jussi Halla-aho kohosi peräti europarlamenttiin ja hallituspuolueen puheenjohtajaksi. Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari kehui viime viikolla Helsingin Sanomissa Suomi ensin ja Rajat kiinni -liikettä tukevaa tuttuaan ja Suomen vastarintaliikkeen aloittamaa 612-kulkuetta

Natsien vaikutus ei siis jää vain PVL:n pienen porukan piiriin, sillä meillä on poliitikkoja, jotka tukevat PVL:ää ja sen poliittisia tavoitteita. Vastavuoroisesti natsit tukevat heitä ja heidän politiikkaansa etenkin sosiaalisen median ja internetin keskustelupalstojen välityksellä. Omien ehdokkaiden puolesta kampanjoimisen lisäksi tämä näkyy ihmisoikeuksia puolustaviin, etenkin naispuolisiin poliitikkoihin kohdistuvana vihapuheena, joka tähtää vaientamiseen, pelotteluun ja poliitikkojen viestintäkanavien tukkimiseen. Trollauksen ja vihapuheen lietsominen on keskeinen osa äärioikeiston strategiaa omien tavoitteidensa edistämiseksi ja vastustajien vaientamiseksi. Jos pitää vihapuhetta vakavana ongelmana, on syytä suhtautua vakavasti myös sitä lietsoviin poliittisiin toimijoihin.

Siksi natsismi ei ole vain sen muutaman sadan ihmisen ongelma, jotka kuuluvat Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen. Kyse on paljon suuremmasta ongelmasta. Kun kunnanvaltuustoissa tai eduskunnassa väännetään turvapaikanhakijoista, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista tai muista ihmisoikeusasioista, äärioikeiston symppaajat ovat mukana päättämässä miten tässä maassa toimitaan. He eivät todellakaan jää yksin näkemystensä kanssa, vaan varsin moni maltillisempi ihminen on valmis liittymään heidän mukaansa heikentämään Suomen ihmisoikeustilannetta. Tämä käy ilmi esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuuston paperittomien välttämätöntä terveydenhuoltoa käsitelleestä kokouksesta, jossa Halla-aho sai tukea niin kokoomuksen kuin kristillisdemokraattien riveistä.

Äärioikeisto liikuttaa niin kutsuttua Overtonin ikkunaa systemaattisesti rasistisempaan ja ihmisoikeuksia vähättelevään suuntaan. Toisin sanoen he tekevät järjestelmällisesti ihmisoikeuksien vastaisista tavoitteistaan yhä laajemman ihmisjoukon hyväksymiä, jolloin heidän linjansa etenevät poliittisen päätöksenteon kautta. Rasismista on tullut normaali osa suomalaista politiikkaa, mikä näkyy maahanmuuttopolitiikan kiristymisenä ja pikemminkin heikentyvänä kuin kehittyvänä ihmisoikeustilanteena. Tuore EU-raportti toteaa Suomen olevan yksi Euroopan rasistisimmista maista. Samaan aikaan Suomi on hylännyt ennätyksellisen paljon YK:n ihmisoikeussuosituksia: 153 suosituksesta hallitus hylkäsi peräti 33.* Viime kerralla Suomi sai 78 suositusta, joista se hylkäsi vain viisi.

Rasismin pitäisi vähentyä, ei lisääntyä; ihmisoikeustilanteen pitäisi parantua, ei heikentyä. Natsien pitäisi jäädä yksin ajatustensa kanssa. Tämä ei kuitenkaan toteudu Suomessa tällä hetkellä. Siksi tilanteesta on syytä olla todella huolissaan.

 

* Raporttiluonnoksessa oltiin hylkäämässä 37 suositusta. Lopullinen luku laski 33 suosituksen hylkäämiseen. Vastaustekstejä ei kuitenkaan muutettu eikä hallitus lisännyt uusia toimenpiteitä hyväksyttyjen suositusten täyttämiseksi. Muutenkin ihmisoikeusjärjestöt pitävät vastauksia ylimalkaisina ja ihmisoikeusongelmia vähättelevinä.

10 ajatusta itsenäisyyspäivästä, alpakoista ja antifasismista

Posted on
Viime päivinä on keskusteltu paljon itsenäisyyspäivästä, alpakoista ja antifasismista. Keskustelu saa jatkuvasti uusia puolia ja menee yhä vaikeammaksi seurata. Siksi kiteytin ajatukseni 10 kohdan listaksi.
1. Aloitetaan aivan alusta eli natsismin historiallisesta kontekstista. Toisen maailmansodan aikaan natsit toteuttivat 6-7 miljoonan juutalaisen kansanmurhan ja tappoivat tämän lisäksi satoja tuhansia muiden vähemmistöjen edustajia. Tämän päivän natsit ihailevat viime vuosisadan natseja. Vielä olennaisempaa on, että etniset puhdistukset ja muu äärimmäinen väkivalta kuuluu myös 2010-luvun kansallissosialistin keinovalikoimaan. Jälkimmäinen käy ilmi esimerkiksi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen omilta nettisivuilta.
 
2. Natsit vastustavat yleisiä ja yhtäläisiä ihmisoikeuksia tarvittaessa väkivaltaisesti. Siksi he ovat eri asia kuin mikään poliittinen liike, jonka ytimessä ei ole ihmisoikeuksien vastustaminen muun muassa rasismin, fasismin, homofobian ja totalitarismin muodossa. Siksi monet kansainväliset ihmisoikeussopimukset vaativat allekirjoittajamailtaan kansallisossialismiin ja rasismiin puuttumista.
 
3. 612-kulkue sai alkunsa, kun Suomen vastarintaliike halusi järjestää 612-soihtukulkueen yhdistääkseen suomalaisen äärioikeiston yhteen tapahtumaan ja yhteen liikkeeseen. Tämäkin käy ilmi PVL:n nettisivuilta. Myös Suomen vastarintaliikkeen perustajiin kuuluva, sittemmin liikkeestä eronnut Esa Holappa on kertonut toistuvasti tapahtuman äärioikeistolaisesta luonteesta esimerkiksi Ylen laajassa jutussa SVL:n toiminnasta:
 
“Järjestö [SVL] kuitenkin työskentelee määrätietoisesti yhdistääkseen Suomen äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät. Yksi esimerkki tästä on itsenäisyyspäivänä pidettävä kansallismielinen soihtukulkue 612. Holapan mukaan SVL oli aloitteellinen soihtukulkueen järjestämisessä ja ensimmäisessä kulkueessa SVL:n aktivistit toimivat järjestysmiehinä.
 
SVL-aktivistit myös loivat ja ylläpitivät tapahtuman nettisivua. Lähes kaikki jäsenet ja tukijäsenet osallistuivat kulkueeseen, mutta matalalla profiililla. Pitkän tähtäimen suunnitelmana oli, että SVL:stä tulisi koko suomalaisen äärioikeiston näkymätön kattojärjestö. Holappa sanoo, ettei liike halunnut karkottaa mahdollisia osallistujia sillä, että Suomen Vastarintaliike toimisi avoimesti järjestäjänä. Siksi virallinen versio oli, että soihtukulkue on epäpoliittinen tapahtuma.”
 
 
4. Tiivistetysti: Natsit ovat yksi ihmiskunnan suurimmista virheistä ja 612 on natsien aloittama marssi.
 
5. Äkkiä voisi siis luulla, että 612-kulkueen vastustaminen on aika korkealla jokaisen ihmisoikeuksien puolustajan prioriteettilistalla – suorastaan korkeamalla kuin yhdenkään lastentapahtuman järjestäjän motiivien pohtiminen.
 
6. Oli miten oli, on aika hyvä asia, jos joku onnistuu
a) tuomaan esiin 612-kulkueen todellisen luonteen
b) yhdistämään laajan joukon ihmisiä vastustamaan natseja
c) järjestämään kivan lastentapahtuman 5000 osallistujalle
 
7. Tietysti olisi voinut myöntää avoimesti, että osa järjestäjistä tiesi 612-kulkueen kulkevan Töölöntorin ohi. Tämä on kuitenkin pikkumoka suhteessa lastentapahtuman suuriin onnistumisiin ja etenkin siihen isoon virheeseen, että natsien annetaan marssia Suomessa keskellä kirkasta päivää.
 
8. Natsien puolustajat hyödyntävät tätä pikkumokaa pyrkiessään lokaamaan ihmisoikeuksien puolustajat jotenkin moraalittomaksi porukaksi. Tällä viedään huomiota pois siitä kaikista isoimmasta ongelmasta: natseista, jotka pyrkivät korvaamaan demokraattisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan hyvinvointivaltion totalitaristisella, rasistisella ja väkivaltaisella, täysin valkoisella diktatuurilla.
 
9. On hyvä pitää katse isossa kuvassa ja asettua selkeästi ihmisoikeuksien puolelle, vaikka myös ihmisoikeuksien puolustajat tekevät välillä virheitä. Virhe se on pienikin virhe, mutta olisi ihan kiva päästä jossain vaiheessa puhumaan siitä miksi natsit saavat marssia Suomen kaduilla vuonna 2017.
 
10. Jos et halua edistää natsien tavoitteita, ei kannata puolustella natseja tai marssia heidän kanssaan. Jos tästä huolimatta marssii natsien kanssa, ei kannata loukkaantua, kun joku kysyy miksi osallistuit natsien marssille.
 
BONUSHUOMIO: Jos joku osallistuu 612-kulkueeseen tietämättä tapahtuman tavoitteista, se ei riitä tekemään tyhjäksi tapahtuman äärioikeistolaisia tavoitteita. 612 on natsien perustama kulkue, joka tavoittelee äärioikeistolaisen ideologian ja rasismin normalisoimista – tiesivät osallistujat tästä tai eivät.

612-kulkue perustettiin äärioikeiston marssiksi. Jos se ei riitä syyksi vastustaa kulkuetta, niin mikä sitten?

Posted on
Viime päivinä on keskusteltu paljon 612-kulkueesta. Jotta totuus ei unohtuisi, lienee syytä vilkaista mitä kulkueen aloittanut Pohjoismainen vastarintaliike kertoo tapahtumasta omilla nettisivuillaan.

Kuten yllä olevasta ruutukaappauksesta käy ilmi, PVL:n sivuilla kuvataan 612-kulkueen historiaa muun muassa näin:

“2014 kansallissosialistit ja muut radikaalit kansallismieliset päättivät jalkautua Helsingin kaduille 612-kulkueen nimissä.”

Jos natsi sanoo itse olevansa natsi ja järjestävänsä äärioikeistolle marsseja, mistä ihmeestä kumpuaa tarve väittää vastaan? Tätä minun on todella vaikea käsittää.

En voi myöskään käsittää miksi niin moni haluaa häivyttää 612-kulkueen luonnetta ja historiaa. Suomen vastarintaliikkeen perustajiin kuuluva, sittemmin liikkeestä eronnut Esa Holappa on kertonut toistuvasti tapahtuman äärioikeistolaisesta luonteesta. Miksi häntä ei uskota tai kuunnella?

Holappa kertoo muun muassa Ylen laajassa artikkelissa, että SVL halusi järjestää 612-soihtukulkueen yhdistääkseen suomalaisen äärioikeiston yhteen tapahtumaan ja yhteen liikkeeseen. Tavoitteena oli alusta asti häivyttää 612-kulkueen äärioikeistolaista luonnetta, jolloin mukaan saataisiin enemmän osallistujia. Tällainen tuhansien osallistujien kulkue edistäisi Suomen vastarintaliikkeen ja äärioikeiston poliittisen ideologian – ihmisoikeuksien vastustamisen, rasismin ja kansallissosialismin – leviämistä ja normalisoitumista suomalaisessa yhteiskunnassa tehokkaammin kuin pienen porukan avoimen äärioikeistolainen marssi. Ajatus on sinänsä looginen: jos natsit nähdään osana tuhansien ihmisten “kansallismielistä” rintamaa, pyrkimykset puuttua heidän toimintaansa vaikuttavat kohtuuttomilta.

On todella surullista nähdä kuinka moni toimii juuri niin kuin natsit toivovat heidän toimivan – vahingossa vai tarkoituksella. Sen sijaan rohkaisevaa on huomata kuinka moni media on tänä vuonna kutsunut 612-kulkuetta totuudenmukaisesti äärioikeiston marssiksi.

Jos joku osallistuu 612-kulkueeseen tietämättä tapahtuman tavoitteista, se ei riitä tekemään tyhjäksi tapahtuman äärioikeistolaisia tavoitteita. Päinvastoin, tässä tapauksessa juuri nuo tietämättömät osallistujat ovat todella tärkeitä natsien tavoitteiden onnistumisen kannalta. 612 on natsien perustama kulkue, joka tavoittelee äärioikeistolaisen ideologian ja rasismin normalisoimista – tiesivät osallistujat tästä tai eivät. 612 on natsien mielenosoitus, vaikka mukaan liittyisi kuinka monta tapahtuman historiasta ja tavoitteista tietämätöntä osallistujaa.

Jos ei halua tukea natseja, ei kannata marssia natsien järjestämässä kulkueessa. Jos pohtii kannattaako natseja tukea, voi aivan aluksi palata mielessään alakoulun historiantunneille ja vietää hiljainen hetki esimerkiksi holokaustin muistelun parissa. Jos et kannata etnisiä puhdistuksia, ei kannata tukea natseja.

Edustajistovaalit – mitä väliä?

Posted on

Tampereen yliopiston opiskelijat valitsevat seuraavien viikkojen aikana keskuudestaan yliopiston viimeisen edustajiston. 30.10.-3.11. pääsee äänestämään ennakkoon, ja varsinaiset vaalit ovat heti seuraavalla viikolla 7.-8.11.

 

Edustajistovaalit ovat se juttu, jonka kautta minä aikoinaan kiinnostuin politiikasta. Halusin vaikuttaa yliopiston toimintaan, ja kun vaalien jälkeen minua pyydettiin keskustelemaan opiskelijapolitiikasta Vihreiden nuorten valtakunnalliseen tapahtumaan, lähdin mieluusti mukaan. Sillä tiellä olen edelleen.

Mitä enemmän olen politiikkaa tehnyt, sitä mielekkäämmältä tuntuu olla mukana edustajistotoiminnassa. 40-henkisen edustajiston kokouksissa nähdään nimittäin timanttisempaa argumentaatiota ja asiallisempaa keskustelua kuin oikeastaan missään muualla. Meillä ei homoja soimata tai selosteta delfiinien silittelystä ja ratikalla päivät pitkät ajelevista työttömistä – mitenkään muita kansanvallan kehtoja väheksymättä.

Loistokkuudestaan huolimatta edustajiston toiminta on opiskelijoillekin hieman hämärän peitossa. Siksi vastaan tässä postauksessa edustajistovaalien kolmeen tärkeimpään kysymykseen.

1. Mikä edustajisto on?

Edustajisto päättää ylioppilaskunnan asioista – edunvalvonnan linjoista, järjestötoiminnasta ja poliittisista kannanotoista. Kyseessä on ylioppilaskunnan ylin päättävä elin, eli vähän sama asia ylioppilaskunnalle kuin mitä eduskunta on Suomelle. Yliopistolaki takaa opiskelijoille suhteellisen paljon vaikutusvaltaa yliopiston sisäisiin asioihin, joten ei ole mitenkään yhdentekevää keitä edustajistossa istuu. Lisää edustajistosta voi lukea vaikkapa Tamyn sivuilla.

 

2. Miksi kutsut edustajistotoimintaa politiikaksi? Eikö edustajisto voitaisi pitää politiikasta vapaana alueena?

Edustajisto päättää ylioppilaskunnan satojen tuhansien eurojen budjetista, toimintasuunnitelmasta ja vuosittain valittavan, kokopäiväisesti työskentelevän hallituksen kokoonpanosta. Edustajiston toiminta on siis politiikkaa: 40 hengen keskustelua ja päätöksentekoa, jolla yritetään kehittää yliopistoa ja yhteiskuntaa tiettyyn suuntaan. Millaiset ovat yliopiston pääsykokeet – vai onko niitä jatkossa ollenkaan? Millaisia kursseja kuuluu tutkintoon? Kuinka paljon yhteistyötä yliopisto tekee paikallisen ammattikorkeakoulun kanssa? Muun muassa näistä asioista päättää yliopisto, eikä näistä asioista saa päättää opiskelijoita kuulematta.

Edustajisto myös päättää millaista edunvalvontaa ja politiikkaa ylioppilaskunta ja sitä kautta kaikkia yliopisto-opiskelijoita edustava Suomen ylioppilaskuntien liitto tekevät. Annan esimerkin: kun minä olin Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa vuonna 2015, teimme Koulutuslupaus-kampanjaa.

Kaikki varmasti tietävät miten kampanjassa kävi: Kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset pettivät lupauksensa ja leikkasivat sekä koulutuksesta että opiskelijoilta. Siitä huolimatta on hyvä, että kampanja tehtiin näyttävästi eikä vaalienkaan jälkeen oltu hiljaa. Opiskelijat olisivat voineet valita toisinkin, ja osa halusikin olla hiljaa petetyistä lupauksista.

Minä en, koska mielestäni ei pidä luvata sellaista, mitä ei aio tai pysty pitämään. Ei ole OK väittää äänestäjilleen yhtä ja tehdä vaalien jälkeen aivan päinvastaista politiikkaa. Tämän hallituskauden petettyjä lupauksia on syytä pitää esillä, jotta seuraavissa vaaleissa ihmiset osaavat valita toisin. Puolueiden suhtautumisessa koulutukseen on eroja eikä opiskelijaliikkeen tarvitse olla hiljaa näistä eroista.

Koulutuslupaus

 

3. Mistä tietää ketä kannattaa äänestää?

Edustajisto valitaan samantapaisella vaalitavalla kuin eduskunta tai kunnanvaltuusto. Toisin sanoen ääni menee ensisijaisesti kokonaiselle ryhmälle tai listalle, ja tuon listan eniten ääniä saaneet pääsevät läpi. Siksi äänestyspäätös kannattaa tehdä listan tavoitteisiin ja periaatteisiin perustuen: vaikka oma ehdokkaasi ei pääsisikään läpi, äänesi on silti hyödyttänyt hänen kanssaan samanmielistä ehdokasta.

Vihreän listan yhteiset tavoitteet löytyvät vaaliohjelmasta, jota kaikki ehdokkaat ovat olleet mukana laatimassa ja jota he ovat sitoutuneet edistämään. Näin äänestäjä tietää, että äänestämällä Vihreää listaa hän ei vahingossakaan edesauta konservatiivisen tai ympäristöasioista välinpitämättömän ehdokkaan läpipääsyä.

 

BONUSKYSYMYS: Koska pääsee Vihreän listan vaalibileisiin?

Hyvä kysymys! Meillä on yhteiset vaalibileet Tampereen yliopiston vihreän vasemmiston ja demariopiskelijoiden kanssa, ja niihin kannattaa ehdottomasti tulla mukaan. Bileet järjestetään keskiviikkona 1.11.2017 Telakalla kello 20.30 eteenpäin. Luvassa on niin vaalikeskustelua kuin tutustumista ja ennen kaikkea juhlimista. Lue lisää bileistä ja ilmoittaudu mukaan Facebookissa.

Hallituksen asumistuen leikkaukset osuvat etenkin opiskelijoihin – taas

Posted on
Kuva: Olli Kärkkäinen / Helsingin sanomat

Hallitus on leikannut opiskelijoilta kaikista eniten. Silti kokoomus, keskusta ja siniset päättivät tänään leikata opiskelijoilta ja muilta pienituloisilta vielä lisää. Hallitus tuo eduskuntaan esityksen, joka leikkaa kaikista pienimmissä asunnoissa asuvien asumistuesta jopa 20 prosenttia. Leikkaus osuu kimppakämpissä ja alle 20 neliön yksiöissä asuviin.

Hallitus siis rankaisee juuri niitä ihmisiä, jotka asuvat mahdollisimman halvalla ja ahtaasti säästääkseen rahaa. Nämä ihmiset ovat valinnallaan säästäneet myös valtion rahaa – onhan asumistuki sidottu vuokran tasoon. Käytännössä hallitus kannustaa kaikkia muuttamaan keskimäärin kimppakämppiä ja pikkuasuntoja kalliimpiin yli 20 neliön yksiöihin, joiden vuokra on korkeampi ja joihin maksetaan siten enemmän asumistukea.

Tämän lisäksi asumistuesta leikkaaminen näkyy todennäköisesti toimeentulotukimenojen kasvuna – ihmisille kun on perustuslain mukaan taattava tietty minimitoimeentulon taso, jolloin yhdestä kohdasta leikkaaminen nostaa kustannuksia toisaalla.

Pienissä asunnoissa asuvien tukien leikkaaminen ei siis todennäköisesti säästä rahaa. Sen sijaan se tuo mukanaan merkittäviä haittoja. Leikkaus osuu juuri kaikista halvimmalla asuviin pienituloisiin ja vähentää mahdollisuuksia yhteisölliseen asumiseen. Todennäköisesti yksiössä asumiseen kannustava päätös myös pahentaa suurten paikkakuntien yksiöpulaa, mikä taas nostaa yksiöiden vuokria ennestään.

Tämä asumistukileikkaus on osa hallituksen laajempaa eriarvoistavaa ja etenkin opiskelijoita kurittavaa linjaa: Valtiovarainministeriön tuoreen selvityksen mukaan hallituksen politiikka kasvattaa tuloeroja leikkaamalla köyhiltä ja keventämällä hyvätuloisten veroja.

Eriarvoisuus siis kiihtyy ja menot kasvavat. Kukaan ei voita. En suoraan sanottuna ymmärrä miksi hallitus tekee näin yksiselitteisen huonoa politiikkaa.

Viharyöpytykseen puuttuminen on jokaisen vastuulla – oletko osa ongelmaa vai osa ratkaisua?

Posted on

Tiistaina yksi eniten ihailemistani vihreistä nuorista ehdotti avoimessa kirjeessä Stockmannille Hullut päivät -kampanjan nimen vaihtamista. Keskiviikkona hän hukkui loukkaaviin kommentteihin, panetteluun ja trollaukseen.
Väännetään nyt vielä kerran rautalangasta, vaikka suurin osa tämän varmasti tietääkin: suhteellisen neutraalien käyttöyhteyksien lisäksi hullua käytetään haukkumasanana. Välillä pilkataan irrationaalista käytöstä, välillä taas mielenterveysongelmaisia tai sellaiseksi epäiltyjä. Vaikka ei itse tarkottaisi pahaa, nämä ikävät merkitykset ovat läsnä joka kerta, kun sanaa käytetään. Maailma on sanoja täynnä, joten aivan hyvin voi pyrkiä käyttämään sanoja, jotka eivät kanna haukkumasanan painolastia.
 
Myös Kokoomusnuoret teki tällä viikolla lehtiin asti nousseen kannanoton. Hallitus hyväksyi juuri 25 miljoonan euron satovahinkokorvauksen maanviljelijöille. Kannanotossa Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja arvostelee tätä päätöstä epätasa-arvoiseksi – eihän muillekaan säistä riippuvaisille yrittäjille korvata ansionmenetyksiä.
 

Oli näistä avauksista mitä mieltä tahansa, niiden kohtaamat vihaiset ja aggressiiviset reaktiot ovat olleet täysin kohtuuttomia. Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja sai osakseen lukemattomia soittoja ja toinen toistaan loukkaavampia viestejä, joissa muun muassa toivotaan hänen kuolemaansa.  Ongelma on selkeän sukupuolittunut. Vaikka Kokoomusnuoret on historian saatossa tehnyt vähintään yhtä provosoivia ulostuloja myös järjestön miespuolisen puheenjohtajan nimissä, näin rajua viharyöppyä ei ole ennen nähty. Itse asiassa puheenjohtaja kertoo Facebookissa saaneensa enemmän sähköpostia tästä naispuolisen varapuheenjohtajan allekirjoittamasta avauksesta kuin niistä, joissa hän on itse ollut allekirjoittajana.

Hullut päivät -myrsky on erityisen kummallinen, sillä ehdotuksesta ei ole yhtään mitään haittaa kenellekään. Silti moni reagoi ikään kuin olisi suurikin vääryys ehdottaa tavaratalolle alennuskampanjan nimen vaihtamista.
 
Erimielisyyden ymmärrän toki aivan hyvin. En ole itsekään aivan varma mitä mieltä olen Kokoomusnuorten avauksesta. Sen sijaan en ymmärrä lainkaan, miksi aikuiset ihmiset kokevat tarpeelliseksi toimia tarkoituksellisen loukkaavasti ja ilkeästi. Hullut päivät -avauksen kohdalla moni kommentoijista teki vieläpä juuri sitä mihin avauksella yritettiin puuttua, eli haukkuu avauksen tekijää ja vihreitä hulluksi, psykoottiseksi, vajaaälyiseksi ja heikkomieliseksi. Voi vain selata esimerkiksi Ylen Facebook-sivun kommenttilaatikon läpi ja laskea kuinka monta kertaa siellä käytetään mielenterveysongelmiin viittaavia sanoja haukkumasanoina. Juuri tämä on se ongelma, josta olisi syytä päästä eroon mahdollisimman nopeasti – oli Hulluista päivistä mitä mieltä tahansa.
 
Vaikka ei olisi samaa mieltä Hullujen päivien ongelmallisuudesta, voisiko ainakin olla haukkumatta ketään hulluiksi tai psykoottisiksi? Mikä ylipäätään estää ilmaisemasta erimielisyyttä jotenkin muuten kuin tarkoituksellisen loukkaavasti? Miksi kukaan toivoisi toiselle ihmiselle kuolemaa vain yhden kannanoton tähden?
 
Nyt on aika ottaa loanheitto tosissaan ja puuttua tilanteeseen. Näin ei vain voi jatkua. Toivon jokaisen pysähtyvän tänään hetkeksi miettimään omaa käytöstään. Oletko osa ratkaisua vai osa ongelmaa?
 

Annan henkilökohtaisen esimerkin: Minä olen ylläpitänyt Facebookin poliitikkosivuani pian kolmen vuoden ajan. Vaikka olen aina pyrkinyt pysymään äärimmäisen tiukalla asialinjalla, huomasin jossain vaiheessa tietynlaisten postausten johtavan todella ilkeisiin kommentteihin. Jos postauksessa oli esimerkiksi kasvokuva naispoliitikosta, se keräsi usein hirvittävän paljon ulkonäköä haukkuvia kommentteja.

Huomasin yhteyden kuvien ja kommenttien välillä, kun kokoomuslainen ystäväni huomautti aiheesta yhden erityisen paljon huomiota saaneen kuvapostauksen kohdalla. Itse kirjoitus kritisoi hallituksen politiikkaa täysin asiallisesti, mutta koska saatekuva oli kasvokuva naisministeristä, aivan liian suuri osa kommenteista keskittyi haukkumaan häntä ihmisenä. Silloin nolotti, että olin aiemmin ajatellut ikävien kommenttien olevan jotenkin sattumanvaraisia. Sittemmin olen pyrkinyt kantamaan vastuuni mahdollisimman huolellisesti.

 

Olisi helppo sanoa, että muiden ihmisten ilkeät kommentit eivät ole minun vastuullani, mutta se ei vain riitä. Jos tiedän, että tietyntyyppiset, sinänsä asialliset postaukset herättävät vihaa, on minun vastuullani tehdä niistä postauksista toisenlaisia.
 
Kehittämisen varaa on aina, enkä tietenkään voi ennaltaehkäistä kaikkea vihaa. Siksi tehtäväni on myös moderoida kommenttikenttää tiukasti – myös silloin, kun loukkaava kommentti kohdistuu poliitikkoon, jota minäkin olen kritisoinut. Kannustan kriittiseen keskusteluun, mutta en katsele sivullani yhtäkään Sanni Grahn-Laasosen tytöttelyä tai Anne Berneriä noidaksi haukkuvaa kommenttia. Asialinjaa on puolustettava tiukasti. Se ei aina ole helppoa, ja siksi toivon, että saan kaikilta sivuani seuraavilta tukea asiallisen keskustelun ylläpitoon. Aina saa laittaa viestiä, jos jokin kommentti menee yli, mutta en ole vielä huomannut reagoida asiaan.
 
Loppujen lopuksi minä olen vastuussa siitä mitä minä pidän julkisena Facebook-sivullani. On minun vastuullani pitää keskustelu asiallisena. Siksi sivuni säännöt ovat tarkoituksella tiukat. Jos se ei sovi, voi mennä jonnekin muualle esittämään mielipiteitään. Netissä kyllä riittää paikkoja hyvinkin kyseenalaiselle keskustelulle.
 

Toivoisin jokaisen antavan oman panoksensa, jotta saisimme yhdessä vähennettyä somevyörytystä ja nettivihaa – some kun ei ole mikään oma erillinen universuminsa vaan osa meistä jokaisen elämää. Niistä pienistä ikävistä sanoista ei ole yleensä yhtään mitään hyötyä, joten ne voi aivan hyvin jättää sanomatta. Haittaa niistä on sen sijaan aina. Voin kokemuksesta kertoa, että pienistä nälvimisistä syntyy suuri joki, joka tuntuu aika ikävältä – varsinkin, kun vittuilun lisäksi saa osakseen ihan oikeasti loukkaavaa ja jopa uhkaavaa kommentointia. Jokainen voi olla lähtemättä mukaan somevyörytykseen.

Vielä viimeinen vinkki: Jos on oikeasti asiallista kritiikkiä, monesti kannattaa odottaa, kunnes pahin vyöry on ohi. Silloin kritiikin kohteella riittää huomattavasti enemmän energiaa keskustella asiasta, jolloin lopputulos on paljon hedelmällisempi. Korostan, että toki asiallista kritiikkiä saa esittää milloin vain. Jos kuitenkin haluaa oikeasti keskustella, kannattaa pohtia milloin voisi olla sille hyvä hetki. Yleensä se ei ole keskellä sitä kaikista pahinta someryöpytystä.

Vihan vähentäminen on koko yhteiskunnan etu, ja siksi siihen on kaikkien hyvä panostaa – myös silloin, kun on eri mieltä vihapuheen kohteen kanssa. Loukkaamalla ja lokaamalla ei voita mitään.
Lisäksi tarvitsemme rikoslakiin erillisen pykälän, joka kieltää vihapuheen yksiselitteisesti. Aivan liian suuri osa uhkaavista viesteistä ja todella törkeistä loukkauksista jää kunnianloukkauksen ja laittoman uhkauksen tiukkojen määritelmien ulkopuolelle, jolloin esimerkiksi yksityiskohtaisten väkivaltafantasioiden lähettelijä saa jatkaa toimintaansa vapaasti ilman minkäänlaisia sanktioita. 

 

 

Voimia jokaiselle somevyörytyksen uhrille! Kukaan ei ansaitse yhtäkään asiatonta kommenttia, viestiä tai puhelinsoittoa.

Tämän ajan huutava vääryys on köyhyys ja eriarvoisuus, ei progressiivinen verotus.

Posted on

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder aloitti viikon kauhistelemalla 4000-5000 euroa kuussa tienaavien ”tavallisten palkansaajien” verotuksen tasoa. Palkkatulojen progressiivisen verotuksen vuoksi tonnin palkankorotuksesta jää hyvätuloiselle käteen vain 500 euroa. Fjäder kysyi eilen Twitterissä onko tämä kannustavaa.

 

Kun minun tuloni koostuivat pelkästä opintotuesta, minulle jäi kuussa käteen suunnilleen 500 euroa verojen jälkeen. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna Fjäderin kysymys tuntuu käsittämättömältä. Hän puhuu ikään kuin 500 euroa kuussa olisi mitättömän pieni summa. Hän heittää summan ilmaan ja odottaa, että me järkytymme. Minä järkytyin pikemminkin keskustelunavauksen suhteellisuudentajun puutteesta. 500 euroa on nimittäin joillekin kaikki kaikessa, ja juuri heiltä hallitus vie kaikista eniten. Esimerkiksi jo ennestään pienestä opintorahasta lähtee neljäsosa – 87 euroa – hallituksen leikkausten vuoksi.

 

Ymmärrän, että suomalaisen ansiotuloverotuksen progressio on suhteellisen tiukka ja että moni haluaa sitä höllentää. Samalla toivoisin oikeiston ja hyvätuloisten ymmärtävän, että heti kun ryhdytään puhumaan sadoista euroista ikään kuin niin pienillä summilla ei olisi juurikaan väliä, irrotaan kauas keskiverron suomalaisen todellisuudesta. Väestön mediaanitulot ovat 2600 euroa kuussa, ja tuohon tasoon suhteutettuna 500 eurolla on paljonkin väliä.

 

Ei siis ole varsinaisesti mikään ihme, että kaikki eivät tälläkään kertaa ilahtuneet Fjäderin kannanotosta:

Joo, oikeastaan juurikin näin. Todetaan se nyt ääneen vielä kerran, jotta asia ei jää kenellekään epäselväksi:

 

On olemassa korkeasti koulutettuja ja jopa korkeatuloisia ihmisiä, joiden mielestä progressiivinen verotus on OK.

Minä ja moni muu emme halua kuulua liittoon, jonka kärkitavoitteisiin kuuluu hyvätuloisten verotuksen keventäminen. Me emme ole naurettavia typeryksiä, vaan me olemme eri mieltä. Me haluamme vahvan hyvinvointivaltion, ja koska se ei tule ilmaiseksi, me haluamme laajapohjaisen verojärjestelmän.

 

Verojärjestelmässä on toki uudistamisen varaa etenkin taloudellisen toiminnan ilmastovaikutusten huomioimisen suhteen. En ole kuitenkaan nähnyt yhtäkään mallia, jossa palkkatulojen progressiivista verotusta kevennettäisiin merkittävästi ilman verotulojen kokonaistason romahdusta, tuloerojen merkittävää kasvua tai muita vakavia haittavaikutuksia. Siksi keskustelua verotuksen progressiosta ei voida ainakaan toistaiseksi erottaa hyvinvointivaltion tulevaisuudesta käytävästä keskustelusta. Fjäder vaikuttaa tosin ajattelevan toisin:

 

Pohjimmiltaan keskustelussa on siis kyse hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Siksi sitä ei ratkaise yksikään tulotilasto. On mentävä lukuja syvemmälle ja keskusteltava meidän järjestelmästämme kokonaisuutena. Minä pidän suurinta osaa hyvinvointivaltion toiminnoista pohjimmiltaan perusteltuina. Arvostan erityisesti saavutuksiamme yhdenvertaisuuden ja yhteiskuntarauhan saralla. Kehitettävää kuitenkin on: monet keskeiset palvelut, kuten lastensuojelu ja mielenterveyspalvelut, kärsivät vakavasta resurssipulasta. Vaikka jostain kohtaa julkista sektoria löytyisi tehostamisen ja säästämisen varaa, kokonaisuudessaan verokertymän on siis syytä vähintään pysyä nykytasolla.

 

Minä en ole ajatusteni kanssa mitenkään yksin tässä maassa. Suomalaiset maksavat poikkeuksellisen paljon veroja, mutta samalla me olemme poikkeuksellisen tyytyväisiä verorahojemme käyttöön. STTK:n eilen julkaiseman kyselyn mukaan vain 3 prosenttia suomalaisista ei koe saavan lainkaan vastinetta maksamilleen veroille. Me olemme jatkuvasti vähiten korruptoituneiden maiden tilastojen kärjessä, ja se näkyy luottamuksena viranomaisia kohtaan. Se verottajalle menevä 500 euron siivu palkankorotuksesta ei mene hukkaan, ja suurin osa meistä tietää sen.

 

Käsitellään vielä lopuksi yksi keskeisistä argumenteista verotuksen keventämisen puolesta: työn vastaanottamisen kannustinloukut. Fjäderin aloittamassa keskustelussakin moni perustelee progression löysäämistä sillä, että se kannustaisi ihmiset tekemään enemmän töitä. Valtioneuvoston kanslian vuonna 2015 julkaiseman raportin mukaan tuloverotuksen vaikutus työn tarjontaan on kuitenkin ”korkeintaan maltillinen”. Sen sijaan saman julkaisun mukaan pienten lasten äitien työhön osallistuminen reagoi herkästi lastenhoidon tukien määrään Suomessa. Kiintiöittämällä osa tuista isille tai korvaamalla kotihoidontuki korkeammalla mutta lyhytkestoisemmalla tuella saataisiin merkittävästi enemmän äitejä töihin. Tämä on se uudistus, johon toivoisin työllisyysasteen nostamista tavoittelevan keskustaoikeistolaisen hallituksen tarttuvan nyt, kun ensi vuoden budjettia valmistellaan.

 

Jos ja kun rahaa ei ole mitenkään ylenpalttisesti, se kannattaa käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja järkevästi. Hyvätuloisten verotuksen alentaminen ei ratkaise riittävästi yhteiskunnallisia ongelmia ollakseen järkevää politiikkaa tässä ajassa. Erityisen epäoikeudenmukaista olisi alentaa hyvätuloisten verotusta ja jättää samalla kaikki sosiaaliturvaan ja pienituloisten palkkoihin kohdistuneet leikkaukset perumatta.

 

Tämän ajan huutava vääryys on köyhyys ja eriarvoisuus, ei progressiivinen verotus. Toivoisin, että jonain päivänä se tajuttaisiin myös Akavan johdossa.

Synnytystalkoiden sijaan Suomi tarvitsee järkevää maahanmuuttopolitiikkaa

Posted on

Tänään nousi kohu, kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ehdotti synnytystalkoita, jotta Suomeen saataisiin lisää työikäistä väestöä. Tausta-ajatus on yksinkertainen ja sinänsä tosi: Me tarvitsemme lisää työikäistä väestöä, jotta verotuloja kertyy jatkossakin.

Lisää työikäistä väestöä kaivataan kuitenkin seuraavan 5 vuoden sisään – ei 18-25 vuoden kuluttua, kuten Antti Rinne ehdottaa. On syytä muistaa, että lapsi ei tartu lapionvarteen heti kohdusta poistumisen jälkeen.

Toimivia ratkaisuja Suomen ikärakenteen parantamiseen ovat muun muassa työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta luopuminen sekä EU:n ja ETA:n ulkopuolisten korkeakouluopiskelijoiden lukukausimaksujen poistaminen. SDP vastustaa molempia näistä. Niin kansantalouden kuin Suomeen haluavien ihmisten kannalta järkevän maahanmuuttopolitiikan sijaan Antti Rinne kehottaa lapsentekotalkoisiin viittaamalla 50-lukuun:

“Suurten ikäluokkien syntymän aikoihin perheitä kannustettiin sloganilla ”neljäs isänmaalle”. Hyvä kiteytys. Nyky-Suomessa jo puoletkin tuosta määrästä olisi huomattava parannus.”

Ei ole hyvä kiteytys. Kenenkään ei pidä lisääntyä isänmaan vuoksi vaan omasta tahdostaan. Köyhyydessä elävien perheiden ja perheen hankkimista harkitsevien asemaa pitää tietysti parantaa, mutta sitä ei kannata tehdä huoltosuhteen tai isänmaan vuoksi vaan ihmisten hyvinvoinnin takia.

Tiedän, että Rinne tarkoitti avauksellaan pelkkää hyvää, mutta viestinnän sävy ei nyt mennyt aivan nappiin näin vuoden 2017 mittapuulla.