Skip to content

Iiris Suomela

Transihmisten puolella — vihaa ja taantumusta vastaan

Hyvää transnäkyvyyden päivää!

Tämä on yksi niistä monista puheista, joita olen eduskunnassa pitänyt translain puolesta. Vaalikampanjan aikana on käynyt selväksi, että nämä puheet ovat jääneet vahvasti ihmisten mieleen. On ollut mykistävää ja koskettavaa, että niin monet ihmiset ovat tahtoneet tulla henkilökohtaisesti kiittämään transihmisten oikeuksien puolustamisesta.

Työtä todellakin riittää, sillä transihmiset kohtaavat edelleen ennakkoluuloja ja syrjintää. Tämänkin puheen jouduin aloittamaan pahoittelemalla aiempaa vihanlietsontaa, joka ei sovi lainkaan eduskunnan arvovallalle. Ajattelen, että on meidän liittolaisten velvollisuus käydä tätä vihaa vastaan. Se on vähintä mitä voimme tehdä.

Myös lakiuudistuksia tarvitaan yhä, sillä translain uudistus ei ole vielä valmis. Seuraavaksi uusi laki pitää ulottaa koskemaan myös nuoria ja muunsukupuolisia. Tarvitaan kolmas sukupuolimerkintä X, joka kattaa kaikki muut kuin miehet ja naiset.

Vihreät seisoo yksimielisesti näiden uudistusten takana. Se ei valitettavasti riittänyt: tästä eduskunnasta ei löytynyt riittävän vahvaa edistyksellistä enemmistöä, jotta translain uudistus olisi voitu tehdä kerralla kunnolla.

Todella toivon, että vaalien myötä tilanne paranee. Valitettavasti on myös riski, että tilanne heikkenee. Jostain syystä konservatiivit ovat viime vuosina ottaneet transihmiset silmätikukseen, vaikka translain uudistus ei vaikuta cis-ihmisten elämään juuri mitenkään.

Eduskuntavaalit käydään tänä sunnuntaina 2.4. Jos tahtoo edistää transihmisten oikeuksia, kannattaa antaa ääni puolueelle, joka seisoo yksimielisesti transihmisten puolella vihaa ja taantumusta vastaan.

Vihreille ihmisoikeuksien puolustaminen on itsestäänselvyys. Ihmisoikeudet tarvitsevat puolustajia myös ensi kaudella, ja siksi minäkin olen tehnyt täysillä kampanjaa nyt vaalien alla. Kovasti toivon, että saan jatkaa työtä yhdenvertaisuuden eteen eduskunnassa – toivottavasti osana vähintään yhtä vahvaa ja suurta Vihreiden kansanedustajien ryhmää kuin tällä kaudella. Nyt kaikki uurnille ihmisoikeuksien puolesta!