Tiedote: Iiris Suomela ehdolle Vihreiden varapuheenjohtajaksi

Posted on

eduskuntavaalit vihreät Tampere Pirkanmaa Iiris Suomela

Tamperelainen Iiris Suomela hakee Vihreiden varapuheenjohtajaksi. Ensimmäisenä julkistettuna ehdokkaana Suomela avaa kisan Vihreiden johtopaikoista. Vihreät valitsevat uuden puoluejohdon puoluekokouksessa Porissa 15.-16.6.2019.

– Tämä aika vaatii johtajia, jotka uskaltavat asettua vastavoimaksi taantumukselle. Löyhät puheet eivät enää riitä – nyt tarvitaan kunnianhimoisia toimia ympäristön, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta, Suomela sanoo.

– Juuri rohkeus ja määrätietoisuus ovat olleet Vihreiden vahvuus alusta asti. Tämä vahvuus käy kuitenkin tyhjäksi, jos puolue ei uudistu ja kehity jatkossakin. Meidän on raivattava tilaa politiikassa etenkin nuorille, naisille ja vähemmistöille. Tämä oli yksi tärkeimmistä tavoitteistani Vihreiden nuorten puheenjohtajana, ja seuraavaksi haluan tehdä saman puolueen johdossa, Suomela sanoo.

– Ilmastolakko ja #metoo-liike osoittavat, että etenkin nuoret kaipaavat kipeästi muutosta nykyiseen tapaan tehdä politiikkaa. Muutosvastarinnan ja vähättelyn sijaan puolueiden on vastattava tähän haasteeseen. On aika nostaa valtaan sukupolvi, jolle avoin ja keskusteleva tapa tehdä politiikkaa on itsestäänselvyys ja 2010-luvun demokratian toiminnan perusedellytys. Suomela sanoo.

Iiris Suomela on Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja ja Tampereen yliopiston hallituksen jäsen. Hän sai Vihreiden listalta toisiksi eniten ääniä kuntavaaleissa 2017. Suomela on ehdolla sekä eduskunta- että eurovaaleissa.

Presidentti kehottaa maahanmuuttajia “ohjaamaan omia”, mutta keitä ovat “omat”?

Posted on

Presidentti Niinistö kehotti uudenvuoden puheessaan maahanmuuttajia kantamaan vastuuta toisistaan “omiaan ohjaamalla”. Suoraan ennen tätä kehotusta Niinistö käsitteli puheessaan turvapaikkajärjestelmää “hyväksikäyttäviä” sekä “epäinhimillisiin tekoihin” syyllistyviä maahanmuuttajia.

Puhetapa on samantyyppinen kuin hienovaraisuuteen pyrkivillä maahanmuuton vastustajilla. Yhtäläisyysmerkkiä maahanmuuttajien, turvapaikanhakijoiden ja rikosten välillä ei vedetä suoraan. Sen sijaan nämä kaikki asiat mainitaan peräkkäin tai samassa lauseessa ilman, että puhuja perustelee asioiden yhdistelyä mitenkään. Kenellekään ei jää epäselväksi mitä puhuja tarkoittaa, mutta hän voi jälkikäteen väittää puhuneensa ihmisistä yleensä – eihän hän ole sanonut suoraan mitään kenestäkään.
 
Näin toimi myös Sauli Niinistö, kun Helsingin Sanomat kysyi häneltä näiden sananvalintojen merkityksestä. Kommenteissaan Niinistö lähti puhumaan ihmisistä, perheistä ja pienyhteisöistä yleensä – ikään kuin sananvalinnoilla ei olisi mitään tekemistä sen kanssa, että niitä käytettiin keskellä maahanmuuttoa ja turvapaikanhakijoita käsittelevää osaa puheesta. Jostain syystä Helsingin Sanomat soitti kuitenkin nimenomaan imaamille ja muslimitaustaisille asiantuntijoille tehdessään seuraavaa jatkojuttua presidentin puheesta.
 
Helsingin Sanomat on oikeilla jäljillä. Kun tarkastelee Niinistön puhetta kokonaisuutena suhteessa hänen aikaisempiin lausuntoihinsa, on selvää, että puhe viittaa nimenomaan muslimiyhteisöihin. Suoraa viittausta hän ei kuitenkaan tee kertaakaan. Tällöin viittauksen sanoittaminen jää kuulijoiden ja median tehtäväksi. Niinistön harkittu epäselvyys virittää ansan puhetta analysoiville: näennäisesti Niinistö on puhunut maahanmuutosta yleisellä tasolla, mutta HS päätyy kirjoittamaan nimenomaan muslimeista. Ozan Yanar purkaa hyvin tilanteen ongelmallisuutta:
 
“Kyllä, on olemassa erilaisia moskeijayhteisöjä. Mutta niitä ei pidä samaistaa kaikkiin maahanmuuttajiin. Samaa äidinkieltä puhuvillakin on monia eri rukoushuoneita, koska he ovat uskonnollisesti tai poliittisesti eri mieltä asioista. Kaikki maahanmuuttajat eivät todellakaan ole muslimeja, eivätkä muslimioletetut tai muslimienemmistöisestä maasta kotoisin olevat ole aina uskonnollisia. Vähän samalta näyttäisi, jos ulkomailla asuvia suomalaisia edustamaan kaivettaisiin aina luterilainen pappi.”
 
Niinistö puolustaa uudenvuoden puheessaan rauhan ja yhteisymmärryksen rakentamista. Samalla hän kuitenkin yleistää ja yhdistelee asioita niin, että hänen puhetapansa pikemminkin vaikeuttaa maahanmuuttajien kohtaamien moninaisten haasteiden ratkomista. Ymmärryksen ja ratkaisukeskeisyyden edistämisen sijaan laveat oletukset ja vinot stereotypiat lähinnä vaikeuttavat tilannetta.

Miten maahanmuuttajien kohtaamia haasteita sitten pitäisi ratkoa? Hyviä ratkaisuehdotuksia tarjoaa konfliktinratkaisujärjestö CMI:n asiantuntija Hussein al-Taee, jota Helsingin Sanomat haastatteli jatkojutussaan Niinistön puheesta. Kotoutumista edistävä ja radikalisoitumista ennaltaehkäisevä työ on Suomessa pahasti aliresursoitua. Aivan ilmeinen ratkaisu on siis tarjota kestävä ja riittävä rahoitus hyvää työtä tekeville järjestöille.

Tämän lisäksi on syytä panostaa koulutukseen, jotta jokaisella on aito mahdollisuus saada riittävät taidot ja tutkinnot tässä yhteiskunnassa menestymiseen. Pelkällä peruskoulupohjalla on nykyään miltein mahdoton työllistyä, joten erityisesti toisen asteen koulutusta on syytä pikemminkin vahvistaa kuin jatkuvin koulutusleikkauksin heikentää. Tällä hetkellä valitettavan monesti oletetaan, että pelkkä peruskoulu riittää maahanmuuttajille. Miksi se riittäisi heille, kun ei se riitä muillekaan?

Tehokkain tapa puuttua Suomeen tulevien maahanmuuttajien haasteisiin on taata järjestöille, kotoutumistoiminnalle ja koulutukselle riittävä ja kestävä rahoitus. Samalla on helppoa olla Niinistön kanssa samaa mieltä perheen ja läheisten suuresta vaikutuksesta meistä jokaiseen.

Erityisen suuri vaikutus perheellä on silloin, kun sitä ei ole. Yhä useampi Suomessa asuva turvapaikanhakija pidetään erossa perheestään ja läheisistään yhä epäinhimillisemmällä turvapaikkapolitiikalla. Kokoomuslaisen presidentin juhlapuheet ovat ilmiselvässä ristiriidassa kokoomuksen ja keskustan johtaman hallituksen tekojen kanssa.

Viimeisen neljän vuoden aikana perheenyhdistämisen ehtoja on kiristetty voimakkaasti – ja kriteerien tulkintatapoja vielä enemmän. Korkeiden tulorajojen vuoksi Suomessa asuvan turvapaikanhakijan on vaikea päästä elämään yhdessä perheensä ja läheistensä kanssa. Esimerkiksi eduskunta-avustajan palkalla ei perhettään ei tähän maahan saa. Kriteerien tiukennusten myötä moni ei saa edes mahdollisuutta perheenyhdistämisen hakemiseen. Yleinen ajattelutapa on, että yli 18-vuotias ei kaipaa perhettään. Ehkä kaikista surullisinta on, että näin ajatellaan myös yhä useamman lapsen kohdalla, vaikka toimintatapa on selkeästi YK:n lasten oikeuksien sopimuksen vastainen. Unicef on vedonnut Suomen hallitukseen toistuvasti, jotta vakavat puutteet turvapaikkaa hakevien lasten kohtelussa korjattaisiin.

Periaateohjelmissa ja juhlapuheissa moni konservatiivi korostaa perhearvoja kyllästymiseen asti. Herää kysymys, että missä nämä arvot ovat, kun jopa sotaa ja vainoa pakenevat lapset ollaan valmiita erottamaan perheistään. Kuinka perheen on tarkoitus pitää huolta omistaan, jos ihmiset pidetään politiikalla tuhansien kilometrien päässä toisistaan?

On korkea aika tunnistaa perheen ja läheisten merkitys myös Suomen turvapaikkapolitiikassa ja purkaa kohtuuttomat esteet perheiden yhdistymisen tieltä.

Olisinpa tiennyt, ettei huippuyliopisto ole kaikki kaikessa.

Posted on
Kuvassa juuri peruskoulun päättänyt 16-vuotias Iiris

Tänä vuonna valmistujaiset tulevat jotenkin lähemmäs kuin aikaisemmin. Ensinnäkin nuorin pikkuveljeni viettää huomenna ylioppilasjuhliaan, mikä vaikuttaa varmaan kaikista eniten. Lisäksi Vihreiden nuorten toimintaan lähtee mukaan yhä enemmän toisen asteen opiskelijoita, jolloin kokouksissa ja tapahtumissa puhutaan aika paljon kirjoituksista ja toisen asteen opinnoista..

Pienin veljeni on minua viisi vuotta nuorempi. Se tarkoittaa, että siitä on nyt viisi vuotta, kun minä kirjoitin ylioppilaaksi. Muistelen sitä aikaa mielelläni, sillä loppujen lopuksi viihdyin yllättävän hyvin kirjoituksiin valmistautumisen ja kirjoitusten parissa. Kävin koulua kansainvälisessä sisäoppilaitoksessa keskellä Walesin maaseutua, joten kukaan ympärilläni ei tehnyt oikein mitään muuta kuin opiskeli. IB-loppukokeet ovat aina huhti-toukokuussa, joten viimeistään pääsiäisen tienoilla aloin opiskella kunnolla.

Koulun päärakennuksena toimi keskiajalla rakennettu linna, jonka opetus- tai majoituskäyttöön soveltumattomat huoneet oli varattu abien opiskeluhuoneiksi. Huoneita ei jaettu mitenkään tasapuolisesti tai organisoidusti, vaan abivuoden alkaessa vain tapahtui niin, että kaveriporukat valitsivat ja varasivat huoneensa. Viimeistään kevään mittaan huoneet täyttyivät, kun laiskimmatkin aktivoituivat etsimään itselleen työtilaa. Minä ja pari hyvää ystävääni päädyimme yhteen linnan ullakkokerroksen huoneista.

Huoneessa oli säännöllisesti todella kylmä yksinkertaisten lyijylasi-ikkunoiden ja muutenkin puutteellisen eristyksen vuoksi. Jostain hankimme huoneeseen lämmittimen. Lisäksi keräsimme huoneeseen vilttejä ja vedenkeittimiä. Norjalainen kaverini löysi kirpputorilta kahvinkeittimen.

Helmikuussa lähdin Lähi-idän historian ryhmän kanssa opintomatkalle Israeliin ja Palestiinaan suunnilleen samaan aikaan, kun suomalaiset kaverini lähtivät abiristeilylle. Moni meistä osti Jerusalemista turkkilaistyylistä vahvaa kahvia, jota opettelin kevään mittaan juomaan ilman maitoa, sillä huoneessa ei ollut jääkaappia.

Abikevään aamut kulkivat säännöllisellä rytmillä. Asuntolassa oli herätys seitsemältä ja koulu alkoi kahdeksalta. Aamupalaa oli tarjolla 7.15-7.55, jotta kaikki ehtisivät ajoissa oppitunneille. Aamuisin puin ylleni hiihtokerraston, farkut, kaksi villapaitaa ja paksun huivin, sillä merituuli puski Atlantilta huoneisiin ikkunoiden ja seinien raoista vielä maaliskuussa, kun ulkona alkoi jo olla lämmin.

Heräsin aamupalalle myös lukulomalla. Tuntui, että päivä meni pilalle ilman aikaista alkua. Niinhän se oikeasti olikin, koska olin aika laiska käymään kylällä kaupassa ja ostamaan itselleni aamupalatarpeita asuntolaan. Iltaisin opiskelin kotiintuloaikaan eli kymmeneen asti ja menin kahdentoista maissa nukkumaan, kun huonekaverinikin alkoivat jo lopetella opiskelua tai ainakin laittaa valoja pienemmälle.

Näin jälkikäteen hämmästyttää, että olen kaksi vuotta elämästäni herännyt joka aamu seitsemältä tai viimeistään puoli kahdeksalta. Join paljon mustaa kahvia ja nukuin joka päivä useat lyhyet päiväunet, että jaksoin lukea kirjoituksiin. Jostain olimme saaneet hankittua opiskeluhuoneeseen sohvan, jolla nukuin päivän pisimmät unet yleensä lounaan jälkeen. Muuten torkuin pöydän äärellä kirjaan nojaten maksimissaan vartin kerrallaan.

En varmasti olisi opiskellut kurinalaisesti ja tiiviisti, jos en olisi käynyt hyvin kilpailuhenkistä sisäoppilaitosta. Silloin huomasin, että tiiviit aikataulut sopivat minulle. Oli virkistävän yksinkertaista ja selkeää tietää, että parin kuukauden ajan tarvitsi keskittyä vain yhteen asiaan ja se oli loppukokeet. Vielä parempi oli, että kaikki kaveritkin vain opiskelivat.

Ymmärsin myös, että lukion päättöarvosanat eivät kerro juuri mitään ihmisen luontaisesta älystä tai kyvyistä. Nyt toivon, että olisinpa tiennyt sen paljon aikaisemmin – mielellään jo peruskoulussa. Arvosanat kertovat enemmän opiskelutahdista, ehkä vähän myös koulun hengestä ja opetuksen laadusta. IB-lukion arvioinnissa on tarkat kriteerit, joita me tankkasimme läpi ensimmäisestä vuodesta asti. Hioimme vastaustekniikkaa harjoituskoe toisensa jälkeen. Minä luin paljon, koska muutkin lukivat.

Muistan vieläkin yliopistohauista vastaavan opinto-ohjaajan ilmeen, kun kerroin, että en halunnut ainakaan tänä vuonna hakea Oxfordiin tai varsinkaan Yhdysvaltoihin Ivy League -yliopistoihin. Aioin hakea pelkästään suomalaisiin yliopistoihin. Englantilainen opinto-ohjaaja tankkasi paperista University of Tamperetta ja kohotteli kulmiaan. Olinko ihan varma? Oliko se hyvä yliopisto? Miksi hylkäsin Oxfordin enkä edes ottanut tilalle vaikkapa Hollannin parhaita englanninkielisiä kandiohjelmia?

Hain pelkästään Suomeen enimmäkseen siksi, että pelotti. Pelotti, että kaikki muut pääsevät sisään huippuyliopistoihin ja minä en, koska koin olevani auttamattoman huono. Kun jätti hakematta, ei myöskään pettynyt.

Se oli typerästi ajateltu. Olisinpa tiennyt, että aina kannattaa yrittää.

Ei pidä ymmärtää väärin – minua ei jäänyt harmittamaan, että palasin Suomeen. Opin varsin pian, kuinka kapeakatseista on ajatella yliopistoja ensisijaisesti ranking-taulukoiden kautta. Yliopistoaika on elämää, ja elämää kannattaa ajatella ensisijaisesti elämänä, ei pisteytettävänä suorituksena. Päädyin huomaamaan, että oikeastaan viihdyn Tampereen yliopistolla todella hyvin. Tällä hetkellä nautin erityisesti graduseminaarista todella kiinnostavassa seurassa. Vielä enemmän nautin kuitenkin kaikista niistä keskusteluista, jotka eivät tapahtuisi ilman riittävää joutoaikaa. Suomalaisissa yliopistoissa on tilaa elämälle, mistä olen toistuvasti todella iloinen kuunnellessani kansainvälisiin huippuyliopistoihin lähteneiden kavereiden tarinoita. Olisinpa lukioikäisenä tiennyt, kuinka hauskaa minulla tulee olemaan juuri Tampereen yliopistossa.

Se mikä jäi harmittamaan oli asenteeni. Ei sillä tavalla pitäisi ajatella. Pitää vain hakea ja luottaa, että kyllä ne siellä yliopiston päässä sitten kertoo, jos on liian huono. Ei pidä itse ryhtyä arvioimaan omaa osaamistaan, koska se menee kuitenkin pieleen.

Näin opin ajattelemaan sen jälkeen, kun minua pyydettiin ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleihin ehdolle. Olin juuri täyttänyt 20 ja aivan täysin varma, että olin liian nuori, kokematon ja tyhmä. Jossain vaiheessa oli pakko kuitenkin uskoa, että en itse ollut paras henkilö arvioimaan sopivan ehdokkaan ominaisuuksia. Enhän minä tiennyt politiikasta läheskään niin paljoa kuin ne kokeneet ihmiset, jotka halusivat minut ehdolle. Oli pakko luottaa, että he tiesivät enemmän kuin minä. Oli pakko luottaa, että tulisin kyllä pärjäämään kaikesta epävarmuudesta huolimatta.

Tämän haluan sanoa ääneen näin valmistujaisten ja korkeakoulujen valintatulosten ilmestymisen aikaan. Kirjoitukset tai pääsykokeet eivät määritä ihmistä ja aina kannattaa yrittää – tarvittaessa uudestaan ja uudestaan. Sinä et ole opintomenestyksesi. Olisinpa tiennyt kaiken tämän silloin 16-vuotiaana, kun huippuyliopistoon pääseminen tuntui olevan kaikki kaikessa.

Yksikään koe ei mittaa pelkkää älyä, vaan aina mitataan ennen kaikkea valmistautumista ja kaikkea sitä, mitä on koululta, vanhemmilta ja elämältä siihen mennessä saanut. Ei ole parempia ja huonompia ihmisiä, on kokeessa paremmin tai huonommin pärjääviä hakijoita. Menestys ei ole ikinä pelkästään itsestä kiinni.

Menestys ei ole myöskään kiinni tiettyyn yliopistoon pääsemisestä. Jos yläasteelta asti elänyt haaveeni olisi toteutunut ja olisin päässyt Oxfordiin, en olisi varmaan lähtenyt mukaan suomalaiseen politiikkaan. Tampereen yliopistolla lähdin mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan heti fuksina. Päivääkään en ole katunut, koska en pysty kuvittelemaan, että nauttisin jostain yhtä paljon kuin siitä, mitä teen juuri nyt elämälläni.

Abikeväänä ja muissa käännekohdissa saattaa tuntua siltä, että elämä loppuu, jos valitsee väärin. Ei se niin mene. Kuulostan nyt vähän Paulo Coelholta, mutta sanonpa sen silti: kyllä elämä kuljettaa. Opinto-ohjaajan mielestä väärä valinta voi olla juuri se valinta, joka osoittautuu täysin oikeaksi. Viimeistään viisi vuotta myöhemmin voi löytää itsensä ajattelemasta, että näin on juuri hyvä.

Juuri nyt töitä on aivan hirvittävän paljon ja epävarmuus maakuntavaalien suhteen painaa päälle, mutta siitä huolimatta olen aika onnellinen. Ehkä olisin onnellinen myös Oxfordissa, mutta sillä ei ole niin väliä, koska juuri nyt olen juuri tässä ja asiat ovat aika hyvin juuri näin.

Nuoret tarvitsevat koulutusta ja turvaa – ei lisää silpputöitä

Posted on

Puhuin tänään eduskunnassa nuorten puolesta. Me olemme historian ensimmäinen sukupolvi, joka on vanhempiaan huonommassa asemassa. Siitä huolimatta hallitus tarjoaa nuorille vain lisää leikkauksia ja heikennyksiä – viimeisimpänä lisää silpputöitä.

 

Ei ole oikein, että hallituksen leikkausten ja heikennysten vaikutukset kasaantuvat näin voimakkaasti yhdelle ihmisryhmälle – nuorille, jotka ovat jo valmiiksi vaikeassa asemassa. Siksi Vihreät, SDP, Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset jättivät tänään välikysymyksen hallituksen päätöksestä sallia perusteettomien pätkätöiden teettämisen alle 30-vuotiailla nuorilla. Nuorisojärjestöjen puheenjohtajat kutsuttiin mukaan tiedottamaan välikysymyksestä.

 

Minä puhuin sukupolveni tarinasta. Me synnyimme keskelle 90-luvun lamaa, jolloin lasten ja nuorten palveluita ajettiin rajusti alas muun hyvinvointivaltion mukana. Juuri kun me olimme aikuistumassa iski vuoden 2008 pankkikriisi ja eurokriisi. Silloinkin lama osui rajusti juuri meihin, ja sen jälkeen meiltä on vain leikattu, leikattu ja leikattu. Ensin lähti satoja miljoonia koulutuksesta, sitten 86 euroa opintorahasta ja sitten tämä.

 

Me olemme historian ensimmäinen sukupolvi, joka pärjää vanhempiaan huonommin. Erityisen huonossa asemassa on nuoret, joilla ei ole mitään peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Hallituksen koulutusleikkaukset vievät tulevaisuuden juuri näitä nuorilta. Hallitus leikkaa 200 miljoonaa euroa ammatillisesta koulutuksesta – siis juuri sieltä, mistä nuoret voisi saada sen osaamisen, mitä työllistyminen tänä päivänä vaatii.

 

Ensin viedään osaaminen ja sitten viedään luottamus omaan tulevaisuuteen tarjoamalla lisää silpputöitä: lisää määräaikaisuuksia ilman perusteita, lisää irtisanomisia ja entistä heikompaa sosiaaliturvaa. Kaikki tämä osuu nimenomaan siihen sukupolveen, jonka sisällä huono-osaisuus on erityisen syvää.

 

Tämä osuu erityisesti nuoriin naisiin, joiden työmarkkina-asema on jo valmiiksi heikko. Me olemme jo valmiiksi pahassa palkkakuopassa. Työnantajat pelkäävät jo valmiiksi, että meistä tulee äitejä. Hallitus ei ole helpottanut tätä asetelmaa lainkaan: se ei ole tasannut vanhemmuuden kustannuksia tai uudistanut vanhempainvapaita.

 

Vaikka muuta haluaisi toivoa, Suomessa ei ole edelleenkään päästy eroon nuorten naisten syrjinnästä työmarkkinoilla. Nyt hallitus on antamassa työnantajille vielä lisää mahdollisuuksia kohdella nuoria naisia huonommin jonkun tekosyyn varjolla. Määräaikaisuuksien kohdalla ei tarvita enää edes tekosyitä. Ei tarvita mitään syitä.

 

En vain voi ymmärtää miksi kaikista mahdollisista ideoista hallitus valitsee juuri sen, joka sisältää ihan valtavia riskejä. Ei silpputöiden lisääminen auta niitä kaikista heikoimmassa asemassa olevia nuoria. Ei sitä pelkän peruskoulun varaan jäänyttä työtöntä nuorta paljoa lämmitä tieto siitä, että jos hän sattuisi töitä saamaan, ne voisivat lakata päivänä minä hyvänsä.

 

Aivan aluksi pitää varmistaa, että jokaisen nuoren osaaminen riittää työllistymiseen. Tänä päivänä se tarkoittaa ihan vähintään toisen asteen tutkintoa. Siksi Vihreät vaatii koulutusleikkausten perumista ja aidosti maksutonta toisen asteen koulutusta. Nuoret ei kaipaa enää yhtään lisää silppua, leikkauksia ja heikennyksiä. Päinvastoin, me tarvitsemme turvaa, luottamusta tulevaisuuteen ja sitä osaamista, mitä tämän päivän nopeasti muuttuva työelämä vaatii.

Hallituksen mukaan yritystukileikkaukset ovat “mahdottomia” mutta koulutusleikkaukset “välttämättömiä”. Miksi?

Posted on

Moni on viime päivinä esittänyt faktana, että yritystuista nyt vain on vaikea tai suorastaan mahdotonta leikata. Ne ovat niin tärkeitä tukia, ettei yksikään puolue niistä oikeasti leikkaisi.

Tämä väittämä ei pidä paikkaansa. Kun Vihreät sanovat, että me leikkaisimme tehottomista ja ympäristölle haitallisista yritystuista 600 miljoonaa euroa, me olemme tosissamme. Me olemme ihan oikeasti sitä mieltä, että ne rahat olisi järkevämpää käyttää köyhyyden poistamiseen ja koulutukseen. Me olemme ihan oikeasti sitä mieltä, että esimerkiksi EU:n päästökauppaa vesittävät tuet ovat ilmastolle tuhoisia, ja sen takia ne on ajettava alas. Meidän vaihtoehtobudjettimme ovat jo vuosien ajan rakentuneet selkeälle linjalle, jossa tehottomia sekä haitallisia yritystukia karsitaan ja säästyvät rahat käytetään tutkimukseen, koulutukseen ja köyhyyden poistamiseen. Me olemme julkaisseet listan niistä tuista, joita me haluamme karsia.

On tietoista poliittista vallankäyttöä sanoa koulutuksesta ja köyhiltä leikkaamista “välttämättömäksi” ja yritystuista leikkaamista “mahdottomaksi”. Tämä väittämä ei siis ole absoluuttinen totuus vaan puhdasta politiikkaa.

Tämä väittämä pyrkii peittämään taakseen yritystukia suojaavien lobbarien toiminnan, jolle kokoomus ja keskusta raivaa jatkuvasti lisää tilaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kannattamattoman yritystoiminnan tukeminen nyt vain on heille tärkeämpää kuin koulutus tai eriarvoistumiseen puuttuminen.

Tilan raivaamista yrityslobbareille on muun muassa ottaa heidät mukaan yritystukien leikkaamista suunnittelevaan työryhmään ja kysyä heiltä heti aluksi, että millaisten tukien leikkaamisesta ei pitäisi edes keskustella. Näin hallituksen asettamassa työryhmässä todella toimittiin. Tämän jälkeen yritystukityöryhmä ei kokoustanut kertaakaan ilman, että lobbarit olivat paikalla. Ei kertaakaan.

Hallituspuolueiden valitsemalle menettelytavalle on vaihtoehtoja. Lobbarien sijaan ryhmään oltaisiin voitu ottaa tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Lobbareita oltaisiin voitu kuulla kerran tai kaksi sen sijaan, että he olivat mukana jokaikisessä kokouksessa.

Kokoomus ja keskusta eivät kuitenkaan halunneet toimia näin. Riippumattomien tutkijoiden mukaan ottaminen olisi lisännyt sitä riskiä, että työryhmä päätyy oikeasti leikkaamaan yritystuista. Tutkijat ovat nimittäin kohtuullisen yksimielisiä siitä, että melko iso osuus tämänhetkisistä yritystuista ei tuota yhteiskunnalle lisäarvoa. Mikäli aihe kiinnostaa, suosittelen esimerkiksi tähän tutkimustietoa referoivaan Taloussanomien artikkeliin tutustumista. Lobbarit otettiin mukaan, jotta kokoomusta ja keskustaa tukevien yrittäjien edun vastaisiin leikkauksiin ei päädyttäisi.

Yritystukityöryhmän epäonnistuminen ei siis johdu mistään luonnonlaeista. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että hallituspuolueet eivät halua purra kättä, joka ruokkii heitä. Yrityksillä on Suomessa paljon valtaa, ja hallituspuolueet eivät varsinaisesti halua tätä tilannetta muutta. Jos jotkin muut puolueet olisivat vallassa, yritystuista voitaisiin aivan hyvin leikata.

Tosin eilisen kyselytuntikeskustelun perusteella näyttää siltä, että myös esimerkiksi SDP pitää yritystukityöryhmän toimintaa hyvänä. Demarien ainoan puheenvuoron aiheesta piti Lauri Ihalainen, joka liittyi mukaan porvaripuolueiden kiittelyyn työryhmän työstä.

Pidän kuitenkin muutosta täysin mahdollisena. Todella harvan puolueen nuorisojärjestö kannattaa nykyisen laajuisia yritystukia. Esimerkiksi Kokoomusnuoret on suhtautunut yritystukiin todella kriittisesti. Neljän miljardin vuosittaiset yritystuet eivät siis ole kiveen hakattu fakta vaan poliittinen päätös, jota voidaan aivan hyvin muuttaa tulevina vuosina. Näin tullaan todellakin toimimaan, jos se on minusta ja muista vihreistä kiinni.

Seksi ilman suostumusta on raiskaus – miksi rikoslaki ei tunnista tätä?

Posted on

Tällä viikolla ryhmä yksityishenkilöitä, kansalaisjärjestöjä, nuorisojärjestöjä ja puolueita kertoi suunnittelevansa kampanjaa, jonka tavoitteena on määritellä raiskaus rikoslaissa suostumuksen puutteen eikä käytetyn väkivallan tai sen uhan kautta. Työnimellä Suostumus2018 kulkeva kampanja suunnittelee kansalaisaloitetta lain muuttamiseksi.

#Metoo-, #dammenbrister- ja #memyös-kampanjat herättivät pitkään kaivattua keskustelua ihmisten itsemääräämisoikeudesta. Kampanjoista huolimatta Suomen lainsäädännössä on edelleen merkittäviä puutteita itsemääräämisoikeuden toteutumisen kannalta. Tämä kampanja pyrkii korjaamaan yhden ilmeisimmistä puutteista.

Kun kerroin kampanjasta ensimmäistä kertaa tutuilleni, moni kysyi kuka tai ketkä vastustavat tällaista muutosta. Miksi meillä on rikoslaki, joka ei suojaa ihmisten itsemääräämisoikeutta?

Vastaus tuli heti seuraavana päivänä, kun oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi Suomen kuvalehdelle pitävänsä raiskauksen määrittelyä suostumuksen puutteen perusteella “elämälle vieraana”.

Minun mielestäni on elämälle vierasta ajatella, että seksi ilman suostumusta olisi jotenkin OK. Totta kai Suomen rikoslain pitää tunnistaa ihmisen itsemääräämisoikeus.

Lukuisissa kyselytutkimuksissa on käynyt ilmi, että suurin osa raiskauksen uhreista lamaantuu tai pelkää liikaa vastustellakseen voimakkaasti. Suomen tämänhetkinen rikoslaki on siis elämälle vieras, sillä lain määritelmä raiskaukselle nojaa vastusteluun, väkivaltaan ja uhkaan – ei suostumukseen. Laki sivuttaa täysin sen tosiasian, että seksi ilman suostumusta on raiskaus ja raiskaus on aina väkivaltaa – muusta väkivallasta riippumatta. Vaikka uhri sanoisi selkeästi “Ei, en halua”, kyseessä ei ole rikoslain mukaan raiskaus. Raiskaustuomioita on jätetty antamatta tilanteissa, joissa uhri esimerkiksi itkee teon aikana. Näitä surullisia esimerkkejä nykyisen lainsäädännön puutteista riittää.

Seksuaalista väkivaltaa kokeneet ovat tyypillisesti tyttöjä, naisia tai sukupuolivähemmistöön kuuluvia. Me ansaitsemme rikoslain, joka ei ole elämälle vieras vaan ottaa meidän kokemuksemme vakavasti. Me ansaitsemme lain, joka suojaa itsemääräämisoikeuttamme ja kehollista koskemattomuuttamme. Me ansaitsemme yhteiskunnan, joka tukee uhreja syyllistämisen ja epäilyn sijaan. Aivan liian moni uhreista tajuaa vasta jälkikäteen, ettei heihin olisi saanut koskea ilman lupaa. Joillakin menee jopa vuosia tämän ymmärtämiseen. Aivan liian moni syyttää tapahtuneesta itseään.

Näin ei vain voi jatkua. Suostumuksen puute on kirjattava Suomen rikoslakiin raiskauksen kriteeriksi.

Tampere3-kiista ei ole sattumaa vaan viime vuosien virheiden looginen lopputulema

Posted on
Tampereen korkeakoulut yhdistävä Tampere3 on prosessi, johon pelkästään minulta on kulunut satoja työtunteja viime vuosien varrella niin ylioppilaskunnan koulutuspoliittisena vastaavana kuin Tampereen ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenenä. Tätä projektia on tehty pitkään ja vaivaa säästelemättä. Miten ihmeessä ollaan päädytty näin pahaan konfliktitilanteeseen? Tähän kysymykseen pyrin tällä kirjoituksella vastaamaan.
 
On todella turhauttavaa, että samat demokratiaan, johtamiseen ja Suomen perustuslain noudattamiseen liittyvät ongelmat nousevat esiin kerta toisensa jälkeen. Vielä turhauttavampaa on, että opiskelijat ja henkilökunnan edustajat ovat tarjonneet näihin ongelmiin ratkaisuja vähintään vuodesta 2015. Minä olen kysellyt kerta toisensa jälkeen ammattikorkeakoulun hallituksessa toimiessani, että aiotaanko näihin ongelmiin puuttua ajoissa vai silloin, kun uuden yliopiston pitäisi oikeastaan olla jo kasassa.
 
Silloin kysymys oli retorinen. Oletin, että totta kai ongelmiin tajutaan tarttua ennen kuin on aivan liian myöhäistä. Sanat eivät riitä kertomaan kuinka surullista on tajuta olleensa aivan liian optimistinen ja väärässä.
 

Mitä prosessissa on sitten oikein tapahtunut ja mikä meni vikaan?

1. Avoimuuden, yhteistyön ja demokraattisuuden puute

 
Korkeakoulujen yhteistyöprosessi alkoi korkeakoulujen johdon – käytännössä silloisten rehtorien – päätöksestä syksyllä 2014. Päätös tuli yllätyksenä ainakin Tampereen yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille. Siitä asti ongelmat avoimuuden ja korkeakouluyhteisöjen vaikuttamismahdollisuuksien kanssa ovat olleet merkittäviä. Tämä on vaikeuttanut prosessia aivan turhaan: yhteistyön parhaat puolet kuten yhteinen opetus olisivat lähteneet käyntiin paljon jouhevammin, jos kaikilla korkeakouluyhteisöjen jäsenillä olisi ollut vahvempi rooli yhteistyön suunnittelemisessa ja toteuttamisessa.
 
Ylhäältäpäin johtaminen ei vain toimi – ei varsinkaan asiantuntijaorganisaatioissa.
 

2. Yhdistyminen valittiin tavoitteeksi liian nopeasti ja ilman kunnollista keskustelua.

 
Keväällä 2015 puhuttiin korkeakoulujen yhteistyön tiivistämisestä, kunnes yhtäkkiä jokaisen korkeakoulun hallitukselle vietiin päätösesitys, jossa puhuttiin korkeakoulujen yhdistämisestä. Toimin tuolloin Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa toisena koulutuspoliittisena vastaavana. Me ja Tampereen yliopiston hallituksen opiskelijajäsenet yritimme muuttaa tätä päätöstä, sillä tuossa vaiheessa ei ollut vielä lainkaan selvää, että yhdistyminen olisi paras ratkaisu. Yhteistyötä voi nimittäin tehdä niin opetuksen kuin tutkimuksen saralla ilman, että organisaatioita pakotetaan yhteen.
 
Syksyllä 2015 selvisi, ettei täysi fuusio ole poliittisesti mahdollinen. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot erillään pitävä, kahden erillisen korkeakoululain takaama duaalimalli nauttii niin vahvaa kannatusta hallituspuolueiden keskuudessa, ettei Tampereelle myönnetty pilottilupaa toimia toisin kuin laki tällä hetkellä määrää. Tällöin Tampereella alettiin suuntautua kohti yhteistyön nykyistä paremmin mahdollistavaa konsernimallia, jossa yliopistot yhdistyisivät ja omistaisivat AMK:n.
 

3. Rahaa ja aikaa on alusta asti ollut liian vähän eikä kumpaakaan ole tullut lisää – päinvastoin.

 
Lienee sanomattakin selvää, että uudenlaisen konsernimallin ja yliopiston rakentaminen vaatii merkittävästi aikaa ja rahaa. Vuosi 2018 oli valmistumistavoitteena todella kunnianhimoinen eikä vuodella lykkääminen auttanut juurikaan. Tamperelaisten korkeakoulujen rahoitus ei varsinkaan maan hallituksen historiallisten koulutusleikkausten jälkeen meinannut riittää edes korkeakoulujen perustoimintojen pyörittämiseen.
 
Kritiikkiä uudistuksen äärimmäisen kiireellistä aikataulua kohtaan on esitetty oikeastaan keväästä 2015 asti. Silloin kiirettä perusteltiin tavoitteella saada Tampere3 mukaan hallitusohjelmaan rutistamalla ensimmäiset tavoitepaperit kasaan vain parissa kuukaudessa. Avoimuus ja huolellisuus kärsivät kiireestä jo heti prosessin alussa.
 
Suuria projekteja voidaan vetää läpi kiireellä ja pienellä budjetilla, mikäli kaikki projektiin osallistuvat ovat todella innoissaan ja pitävät projektia mielekkäänä. Näin ei todellakaan ollut tai edelleenkään ole Tampere3-prosessin kohdalla. Päinvastoin, perustelut tälle projektille ovat edelleen pitkälti hämärän peitossa. Korkeakoulujen yhdistymistä on puskettu eteenpäin vuodesta 2014 ilman, että korkeakoulujen johdon olisi missään vaiheessa tarvinnut kunnolla perustella mihin tätä kaikkea oikeastaan tarvitaan.
 
Ei siis mikään ihme, että monet henkilöstön edustajat ja opiskelijat kokevat, että prosessia pusketaan heidän ylitseen väkisin – ilman mitään kunnolla perusteltua syytä tai tavoitteita.
 

Miten tämä kaikki liittyy tilanteeseen vuonna 2018?

 
Edellä kuvatut ongelmat johtivat siihen, ettei riittävän perusteellista ja avointa keskustelua Tampere3-korkeakouluyhteisön johtamismallista tai hallinnollisista rakenteista ole oikeastaan käyty tähän päivään mennessä. Uuden yliopiston pitäisi kuitenkin aloittaa toimintansa alle vuoden kuluttua 1.1.2019. Erityisen paljon kiistaa on aiheuttanut säätiöyliopiston perustaminen, jota Tampereen yliopisto ei ole kannattanut missään vaiheessa. Nyt säätiöyliopistoa käytetään perusteena toimintatavoille, joita Tampereen yliopisto ei hyväksy.
 

Mikä säätiömallissa on sitten ongelmallista?

Kun hallintomallista vielä keskusteltiin, säätiöyliopistoa ajavat antoivat epämääräisiä lupauksia säätiöyliopistoille tyypillisten ongelmien kuten heikomman yliopistodemokratian korjaamisesta. Monet säätiöyliopiston ongelmista kun eivät perustu yliopistolakiin vaan käytäntöihin, joihin Suomen kahden aiemman säätiöyliopiston – Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston – kohdalla on päädytty enemmän poliittisista kuin lakiteknisistä syistä. Säätiöille tarvittiin pääomaa yksityistä sektoria edustavilta perustajilta, jolloin perustajille annettiin säätiön säännöissä ja yliopiston johtosäännössä enemmän valtaa kuin mitä yliopistolaki heille antaa. Vallan luovuttaminen yliopistoyhteisöltä säätiön perustajajäsenille eli käytännössä elinkeinoelämälle oli tuon ajan valinta, ei mikään lakitekninen pakko.
 
Toisin kuin oli puhetta vielä hallintomallista käytävän väännön aikana, säätiömalliin sisältyviä riskejä tai ongelmia ei korjattu Tampere3-prosessin aikana. Nyt ongelmat ilmenevät itse asiassa vielä pahempina kuin me vielä muutama vuosi sitten osasimme pelätä. Uuden yliopistosäätiön siirtymäkauden hallitus ei edusta yliopistoyhteisöjä yliopistolain ja Suomen perustuslain takaaman yliopiston itsehallinnon mukaisesti. Se edustaa säätiön perustajia. Hallitus puuhailee uuden rehtorin nimittämistä, vaikka siinä päätöksessä jos jossakin pitäisi kuulua yliopistoyhteisön ääni.
 
Kaiken huippu on hallituksen päätös valmistella uuden yliopiston toimintaa voimakkaasti määrittävä johtosääntö salassa jopa Tampereen yliopiston hallitukselta ja rehtorilta. Me olemme jo pitkään kyselleet koska johtosääntöä aletaan valmistella. Minä kyselin sen perään jo vuonna 2016. Kaikki nämä vuodet on vastattu, että ei vielä. Mitään ei ole vielä tekeillä eikä luonnosta ole. Näin meille kerrottiin viime perjantaihin asti.
 
Sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä jostain tupsahti johtosäännön ensimmäinen versio. Se oli ensimmäinen merkki, että mitään versiota on ollut ylipäätään tekeillä. Kommenttiaikaa annettiin vain tähän päivään asti, ja johtosäännössä näkyvät samat lainvastaiset ja Tampereen yliopiston tahdon vastaiset ongelmat kuin mitä pelkäsimme.
 
On ilo nähdä, että tällä kertaa vääntämässä eivät ole vain henkilöstö ja opiskelijat, vaan myös vuonna 2016 rehtoriksi valittu Liisa Laakso ja yliopiston hallitus seisovat yhteisön tahdon takana – akateemisen vapauden, demokratian ja loppujen lopuksi Suomen perustuslain puolella. Se tuo valoa kaiken tämän keskelle.
 
Toivon todella, että Suomen perustuslaki ja demokratia voittavat. Ei tämä näin voi mennä. Minä en pääse huomenna marssimaan ulos Tampereen yliopistolta, mutta toivon, että mahdollisimman moni osallistuu mielenilmaukseen paremman yliopiston ja akateemisen vapauden puolesta.
Suomalaisen tieteen tulevaisuus ei kuulu yritysten määriteltäväksi. Se kuuluu meille kaikille.

Hallituksen rikotut lupaukset, leikkaukset ja huominen lakko

Posted on

Moni on kysellyt mitä iloa huomisesta lakosta ja mielenilmauksesta on. Mitä Suomen pysäyttämisellä on tarkoitus saavuttaa?

Olisi toki hienoa, jos hallitus pitäisi lupauksistaan kiinni ilman lakkoja ja mielenilmauksia. Näin ei kuitenkaan ole. Ensimmäinen suuri lupaus rikottiin heti hallituskauden alussa. Ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja jokainen hallituspuolueista lupasi olla leikkaamatta koulutuksesta – ja leikkasi sitten kuitenkin miltein miljardin. Pieniä kertapaikkauksia määrärahoihin tuli vasta lukuisten mielenilmausten ja vetoomusten jälkeen.
 
Hallitus lupasi myös olla leikkaamatta enää lisää työntekijöiltä tai työttömiltä, kun ammattiliitot suostuivat kilpailukykysopimukseen. On syytä muistaa, että kilpailukykysopimuksen leikkaukset osuivat kovaa etenkin julkisen sektorin naisvaltaisilla aloilla työskenteleviin, jo valmiiksi pienipalkkaisiin työntekijöihin. Pienituloisille hallituksen lupaus olla leikkaamatta enää lisää oli siis arvokas ja tarpeellinen.
 
Hallitukselle lupaus ei kuitenkaan ilmeisesti tarkoittanut mitään. Juuri äsken voimaan astunut aktiivimalli leikkaa tuhansien suomalaisten työttömyysturvaa. Yli 140,000 suomalaista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen aktiivimallin kumoamiseksi. Aloite on tulossa eduskunnan käsittelyyn lähiaikoina.
 
Menisikö aloite läpi ilman mielenilmauksia? Suostuisiko hallitus perumaan tämänkin huonon ideansa? Toivoisin, että voisin vastata kyllä. Valitettavasti uskoni hallituksen hyvään tahtoon ja lupauksiin on kuitenkin mennyt jo kauan aikaa sitten. Huominen mielenilmaus on tarpeen, sillä en usko minkään muun kääntävän hallituksen päätä.
 

Jos kaikesta huolimatta hallitus pysyy päätöksessään rikkoa lupauksensa ja leikata työttömiltä, ainakin huominen mielenilmaus osoittaa, että tuhannet suomalaiset eivät ole tähän päätökseen tyytyväisiä. Kenellekään ei jää epäselväksi, että hallitus on rikkonut lupauksensa. Hallitus ei pääse irti katteettomista lupauksistaan kuin koira veräjästä.

 
Toivottavasti vuoden 2019 eduskuntavaaleissa suomalaiset muistavat, että vuosina 2015-2019 Kokoomus, Keskusta ja Siniset pettivät lupauksensa kerta toisensa jälkeen. He lupasivat olla leikkaamatta kerta toisensa jälkeen – ja leikkasivat silti.

 

En halua lainkaan vähätellä tämän lakon aiheuttamia ongelmia ihan tavallisille suomalaisille. Ymmärrän, että erityisesti joukkoliikenteen lakko on monelle vakava asia. Haluan kuitenkin nostaa esiin, ettei tähän lakkoon ole lähdetty kevyesti tai vailla perusteita vaan siksi, että hallitus rikkoi lupauksensa. Lisäksi on syytä muistaa, että lakko-oikeus on aivan keskeinen oikeus demokraattiselle ja vapaalle yhteiskunnalle. Oikeus mielenilmauksiin on ihmisoikeus, ja tästä periaatteesta toivon jokaisen ihmisoikeuksien puolustajan pitävän kiinni. Lakkojen kieltämisen tai lakko-oikeuden merkittävän rajoittamisen vaatiminen on ihmisoikeuksien ja demokratian perusperiaatteiden vastaista. Tätä nimenomaista lakkoa voi siis pitää typeränä, mutta lakko-oikeutta ei kannata sen takia ryhtyä poistamaan.

 

Lisätietoa huomisen liikenteestä löydät yllättävän tehokkaasti SAK:n nettisivuilta. Sivuille on koottu eri liikennöitsijöiden kuljetuksia, joista saattaa olla hyötyä huomenna mielenilmaukseen saapuville.

Natsit ovat PVL:n kokoa suurempi ongelma

Posted on
Syyskuussa 2016 Helsingin rautatieaseman eteen kokoontui ihmisiä ottamaan osaa Suomen vastarintaliikkeen tappaman Jimi Karttusen läheisten suruun.

Moni on viime päivinä ihmetellyt miksi natseista puhutaan niin paljon, vaikka varsinaisia kansallissosialisteja on Suomessa verrattain vähän. On ihan totta, että ongelma olisi paljon pienempi, jos äärioikeiston yhteiskunnallinen vaikutus jäisi oikeasti vain Pohjoismaisen vastarintaliikkeen muutaman sadan jäsenen piiriin. Tämä vaatisi sitä, ettei kukaan lähtisi mukaan natsien ajatteluun tai symppaisi heidän toimintaansa, vaan natsit ja heidän edustamansa rasismi tuomittaisiin Suomessa yksiselitteisesti. Näin ei kuitenkaan ole, jolloin natsien vaikutus näkyy Suomen yhteiskunnallisessa ilmapiirissä sekä poliittisessa päätöksenteossa niin paikallistasolla kuin eduskunnassa.


Annan konkreettisen esimerkin: minä istun Tampereen valtuustossa Terhi Kiemungin (ps.) kanssa. Kiemunki jäi vähän aikaa sitten kiinni toistuvasta MV-lehden kolumnistina toimimisesta. Tänä syksynä hän osallistui Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenosoitukseen Tampereella. Sekä MV-lehti että PVL on todettu laittomaksi. Kiemunki on siis tukenut laitonta, selkeän rasistista ja demokratian vastaista toimintaa. Silti Kiemunki saa jatkaa täysin normaalisti Tampereen valtuustossa. Vihreät ja vasemmisto ovat jääneet todella yksin nostaessaan esiin, että meidän mielestämme MV-lehden ja PVL:n tukeminen ei ole hyväksyttävää toimintaa varsinkaan poliitikolta.

Mitä eduskuntaan tulee, perussuomalaisten nousu on nostanut politiikkaan ennennäkemättömän paljon kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittuja ja PVL:n (ent. SVL) kanssa läheistä yhteistyötä tehneitä kansanedustajia. James Hirvisaari toi eduskuntaan vieraakseen tunnetun uusnatsin Seppo Lehdon, joka heilasi eduskunnassa Hirvisaaren kuvatessa tilannetta. Olli Immonen järjesti vierailun Eugen Schaumanin haudalle SVL:n kanssa. Immonen ja perussuomalaisten lukuisat kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomitut poliitikot ovat saaneet jatkaa politiikassa täysin normaalisti korkeintaan kevyen “harjaamisen” jälkeen. Jussi Halla-aho kohosi peräti europarlamenttiin ja hallituspuolueen puheenjohtajaksi. Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari kehui viime viikolla Helsingin Sanomissa Suomi ensin ja Rajat kiinni -liikettä tukevaa tuttuaan ja Suomen vastarintaliikkeen aloittamaa 612-kulkuetta

Natsien vaikutus ei siis jää vain PVL:n pienen porukan piiriin, sillä meillä on poliitikkoja, jotka tukevat PVL:ää ja sen poliittisia tavoitteita. Vastavuoroisesti natsit tukevat heitä ja heidän politiikkaansa etenkin sosiaalisen median ja internetin keskustelupalstojen välityksellä. Omien ehdokkaiden puolesta kampanjoimisen lisäksi tämä näkyy ihmisoikeuksia puolustaviin, etenkin naispuolisiin poliitikkoihin kohdistuvana vihapuheena, joka tähtää vaientamiseen, pelotteluun ja poliitikkojen viestintäkanavien tukkimiseen. Trollauksen ja vihapuheen lietsominen on keskeinen osa äärioikeiston strategiaa omien tavoitteidensa edistämiseksi ja vastustajien vaientamiseksi. Jos pitää vihapuhetta vakavana ongelmana, on syytä suhtautua vakavasti myös sitä lietsoviin poliittisiin toimijoihin.

Siksi natsismi ei ole vain sen muutaman sadan ihmisen ongelma, jotka kuuluvat Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen. Kyse on paljon suuremmasta ongelmasta. Kun kunnanvaltuustoissa tai eduskunnassa väännetään turvapaikanhakijoista, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista tai muista ihmisoikeusasioista, äärioikeiston symppaajat ovat mukana päättämässä miten tässä maassa toimitaan. He eivät todellakaan jää yksin näkemystensä kanssa, vaan varsin moni maltillisempi ihminen on valmis liittymään heidän mukaansa heikentämään Suomen ihmisoikeustilannetta. Tämä käy ilmi esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuuston paperittomien välttämätöntä terveydenhuoltoa käsitelleestä kokouksesta, jossa Halla-aho sai tukea niin kokoomuksen kuin kristillisdemokraattien riveistä.

Äärioikeisto liikuttaa niin kutsuttua Overtonin ikkunaa systemaattisesti rasistisempaan ja ihmisoikeuksia vähättelevään suuntaan. Toisin sanoen he tekevät järjestelmällisesti ihmisoikeuksien vastaisista tavoitteistaan yhä laajemman ihmisjoukon hyväksymiä, jolloin heidän linjansa etenevät poliittisen päätöksenteon kautta. Rasismista on tullut normaali osa suomalaista politiikkaa, mikä näkyy maahanmuuttopolitiikan kiristymisenä ja pikemminkin heikentyvänä kuin kehittyvänä ihmisoikeustilanteena. Tuore EU-raportti toteaa Suomen olevan yksi Euroopan rasistisimmista maista. Samaan aikaan Suomi on hylännyt ennätyksellisen paljon YK:n ihmisoikeussuosituksia: 153 suosituksesta hallitus hylkäsi peräti 33.* Viime kerralla Suomi sai 78 suositusta, joista se hylkäsi vain viisi.

Rasismin pitäisi vähentyä, ei lisääntyä; ihmisoikeustilanteen pitäisi parantua, ei heikentyä. Natsien pitäisi jäädä yksin ajatustensa kanssa. Tämä ei kuitenkaan toteudu Suomessa tällä hetkellä. Siksi tilanteesta on syytä olla todella huolissaan.

 

* Raporttiluonnoksessa oltiin hylkäämässä 37 suositusta. Lopullinen luku laski 33 suosituksen hylkäämiseen. Vastaustekstejä ei kuitenkaan muutettu eikä hallitus lisännyt uusia toimenpiteitä hyväksyttyjen suositusten täyttämiseksi. Muutenkin ihmisoikeusjärjestöt pitävät vastauksia ylimalkaisina ja ihmisoikeusongelmia vähättelevinä.

10 ajatusta itsenäisyyspäivästä, alpakoista ja antifasismista

Posted on
Viime päivinä on keskusteltu paljon itsenäisyyspäivästä, alpakoista ja antifasismista. Keskustelu saa jatkuvasti uusia puolia ja menee yhä vaikeammaksi seurata. Siksi kiteytin ajatukseni 10 kohdan listaksi.
1. Aloitetaan aivan alusta eli natsismin historiallisesta kontekstista. Toisen maailmansodan aikaan natsit toteuttivat 6-7 miljoonan juutalaisen kansanmurhan ja tappoivat tämän lisäksi satoja tuhansia muiden vähemmistöjen edustajia. Tämän päivän natsit ihailevat viime vuosisadan natseja. Vielä olennaisempaa on, että etniset puhdistukset ja muu äärimmäinen väkivalta kuuluu myös 2010-luvun kansallissosialistin keinovalikoimaan. Jälkimmäinen käy ilmi esimerkiksi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen omilta nettisivuilta.
 
2. Natsit vastustavat yleisiä ja yhtäläisiä ihmisoikeuksia tarvittaessa väkivaltaisesti. Siksi he ovat eri asia kuin mikään poliittinen liike, jonka ytimessä ei ole ihmisoikeuksien vastustaminen muun muassa rasismin, fasismin, homofobian ja totalitarismin muodossa. Siksi monet kansainväliset ihmisoikeussopimukset vaativat allekirjoittajamailtaan kansallisossialismiin ja rasismiin puuttumista.
 
3. 612-kulkue sai alkunsa, kun Suomen vastarintaliike halusi järjestää 612-soihtukulkueen yhdistääkseen suomalaisen äärioikeiston yhteen tapahtumaan ja yhteen liikkeeseen. Tämäkin käy ilmi PVL:n nettisivuilta. Myös Suomen vastarintaliikkeen perustajiin kuuluva, sittemmin liikkeestä eronnut Esa Holappa on kertonut toistuvasti tapahtuman äärioikeistolaisesta luonteesta esimerkiksi Ylen laajassa jutussa SVL:n toiminnasta:
 
“Järjestö [SVL] kuitenkin työskentelee määrätietoisesti yhdistääkseen Suomen äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät. Yksi esimerkki tästä on itsenäisyyspäivänä pidettävä kansallismielinen soihtukulkue 612. Holapan mukaan SVL oli aloitteellinen soihtukulkueen järjestämisessä ja ensimmäisessä kulkueessa SVL:n aktivistit toimivat järjestysmiehinä.
 
SVL-aktivistit myös loivat ja ylläpitivät tapahtuman nettisivua. Lähes kaikki jäsenet ja tukijäsenet osallistuivat kulkueeseen, mutta matalalla profiililla. Pitkän tähtäimen suunnitelmana oli, että SVL:stä tulisi koko suomalaisen äärioikeiston näkymätön kattojärjestö. Holappa sanoo, ettei liike halunnut karkottaa mahdollisia osallistujia sillä, että Suomen Vastarintaliike toimisi avoimesti järjestäjänä. Siksi virallinen versio oli, että soihtukulkue on epäpoliittinen tapahtuma.”
 
 
4. Tiivistetysti: Natsit ovat yksi ihmiskunnan suurimmista virheistä ja 612 on natsien aloittama marssi.
 
5. Äkkiä voisi siis luulla, että 612-kulkueen vastustaminen on aika korkealla jokaisen ihmisoikeuksien puolustajan prioriteettilistalla – suorastaan korkeamalla kuin yhdenkään lastentapahtuman järjestäjän motiivien pohtiminen.
 
6. Oli miten oli, on aika hyvä asia, jos joku onnistuu
a) tuomaan esiin 612-kulkueen todellisen luonteen
b) yhdistämään laajan joukon ihmisiä vastustamaan natseja
c) järjestämään kivan lastentapahtuman 5000 osallistujalle
 
7. Tietysti olisi voinut myöntää avoimesti, että osa järjestäjistä tiesi 612-kulkueen kulkevan Töölöntorin ohi. Tämä on kuitenkin pikkumoka suhteessa lastentapahtuman suuriin onnistumisiin ja etenkin siihen isoon virheeseen, että natsien annetaan marssia Suomessa keskellä kirkasta päivää.
 
8. Natsien puolustajat hyödyntävät tätä pikkumokaa pyrkiessään lokaamaan ihmisoikeuksien puolustajat jotenkin moraalittomaksi porukaksi. Tällä viedään huomiota pois siitä kaikista isoimmasta ongelmasta: natseista, jotka pyrkivät korvaamaan demokraattisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan hyvinvointivaltion totalitaristisella, rasistisella ja väkivaltaisella, täysin valkoisella diktatuurilla.
 
9. On hyvä pitää katse isossa kuvassa ja asettua selkeästi ihmisoikeuksien puolelle, vaikka myös ihmisoikeuksien puolustajat tekevät välillä virheitä. Virhe se on pienikin virhe, mutta olisi ihan kiva päästä jossain vaiheessa puhumaan siitä miksi natsit saavat marssia Suomen kaduilla vuonna 2017.
 
10. Jos et halua edistää natsien tavoitteita, ei kannata puolustella natseja tai marssia heidän kanssaan. Jos tästä huolimatta marssii natsien kanssa, ei kannata loukkaantua, kun joku kysyy miksi osallistuit natsien marssille.
 
BONUSHUOMIO: Jos joku osallistuu 612-kulkueeseen tietämättä tapahtuman tavoitteista, se ei riitä tekemään tyhjäksi tapahtuman äärioikeistolaisia tavoitteita. 612 on natsien perustama kulkue, joka tavoittelee äärioikeistolaisen ideologian ja rasismin normalisoimista – tiesivät osallistujat tästä tai eivät.