Presidentti Niinistö kehotti uudenvuoden puheessaan maahanmuuttajia kantamaan vastuuta toisistaan “omiaan ohjaamalla”. Suoraan ennen tätä kehotusta Niinistö käsitteli puheessaan turvapaikkajärjestelmää “hyväksikäyttäviä” sekä “epäinhimillisiin tekoihin” syyllistyviä maahanmuuttajia.
Puhetapa on samantyyppinen kuin hienovaraisuuteen pyrkivillä maahanmuuton vastustajilla. Yhtäläisyysmerkkiä maahanmuuttajien, turvapaikanhakijoiden ja rikosten välillä ei vedetä suoraan. Sen sijaan nämä kaikki asiat mainitaan peräkkäin tai samassa lauseessa ilman, että puhuja perustelee asioiden yhdistelyä mitenkään. Kenellekään ei jää epäselväksi mitä puhuja tarkoittaa, mutta hän voi jälkikäteen väittää puhuneensa ihmisistä yleensä – eihän hän ole sanonut suoraan mitään kenestäkään.
Näin toimi myös Sauli Niinistö, kun Helsingin Sanomat kysyi häneltä näiden sananvalintojen merkityksestä. Kommenteissaan Niinistö lähti puhumaan ihmisistä, perheistä ja pienyhteisöistä yleensä – ikään kuin sananvalinnoilla ei olisi mitään tekemistä sen kanssa, että niitä käytettiin keskellä maahanmuuttoa ja turvapaikanhakijoita käsittelevää osaa puheesta. Jostain syystä Helsingin Sanomat soitti kuitenkin nimenomaan imaamille ja muslimitaustaisille asiantuntijoille tehdessään seuraavaa jatkojuttua presidentin puheesta.
Helsingin Sanomat on oikeilla jäljillä. Kun tarkastelee Niinistön puhetta kokonaisuutena suhteessa hänen aikaisempiin lausuntoihinsa, on selvää, että puhe viittaa nimenomaan muslimiyhteisöihin. Suoraa viittausta hän ei kuitenkaan tee kertaakaan. Tällöin viittauksen sanoittaminen jää kuulijoiden ja median tehtäväksi. Niinistön harkittu epäselvyys virittää ansan puhetta analysoiville: näennäisesti Niinistö on puhunut maahanmuutosta yleisellä tasolla, mutta HS päätyy kirjoittamaan nimenomaan muslimeista. Ozan Yanar purkaa hyvin tilanteen ongelmallisuutta:
“Kyllä, on olemassa erilaisia moskeijayhteisöjä. Mutta niitä ei pidä samaistaa kaikkiin maahanmuuttajiin. Samaa äidinkieltä puhuvillakin on monia eri rukoushuoneita, koska he ovat uskonnollisesti tai poliittisesti eri mieltä asioista. Kaikki maahanmuuttajat eivät todellakaan ole muslimeja, eivätkä muslimioletetut tai muslimienemmistöisestä maasta kotoisin olevat ole aina uskonnollisia. Vähän samalta näyttäisi, jos ulkomailla asuvia suomalaisia edustamaan kaivettaisiin aina luterilainen pappi.”
Niinistö puolustaa uudenvuoden puheessaan rauhan ja yhteisymmärryksen rakentamista. Samalla hän kuitenkin yleistää ja yhdistelee asioita niin, että hänen puhetapansa pikemminkin vaikeuttaa maahanmuuttajien kohtaamien moninaisten haasteiden ratkomista. Ymmärryksen ja ratkaisukeskeisyyden edistämisen sijaan laveat oletukset ja vinot stereotypiat lähinnä vaikeuttavat tilannetta.
Miten maahanmuuttajien kohtaamia haasteita sitten pitäisi ratkoa? Hyviä ratkaisuehdotuksia tarjoaa konfliktinratkaisujärjestö CMI:n asiantuntija
Hussein al-Taee, jota Helsingin Sanomat haastatteli
jatkojutussaan Niinistön puheesta. Kotoutumista edistävä ja radikalisoitumista ennaltaehkäisevä työ on Suomessa pahasti aliresursoitua. Aivan ilmeinen ratkaisu on siis tarjota kestävä ja riittävä rahoitus hyvää työtä tekeville järjestöille.
Tämän lisäksi on syytä panostaa koulutukseen, jotta jokaisella on aito mahdollisuus saada riittävät taidot ja tutkinnot tässä yhteiskunnassa menestymiseen. Pelkällä peruskoulupohjalla on nykyään miltein mahdoton työllistyä, joten erityisesti toisen asteen koulutusta on syytä pikemminkin vahvistaa kuin jatkuvin koulutusleikkauksin heikentää. Tällä hetkellä valitettavan monesti oletetaan, että pelkkä peruskoulu riittää maahanmuuttajille. Miksi se riittäisi heille, kun ei se riitä muillekaan?
Tehokkain tapa puuttua Suomeen tulevien maahanmuuttajien haasteisiin on taata järjestöille, kotoutumistoiminnalle ja koulutukselle riittävä ja kestävä rahoitus. Samalla on helppoa olla Niinistön kanssa samaa mieltä perheen ja läheisten suuresta vaikutuksesta meistä jokaiseen.
Erityisen suuri vaikutus perheellä on silloin, kun sitä ei ole. Yhä useampi Suomessa asuva turvapaikanhakija pidetään erossa perheestään ja läheisistään yhä epäinhimillisemmällä turvapaikkapolitiikalla. Kokoomuslaisen presidentin juhlapuheet ovat ilmiselvässä ristiriidassa kokoomuksen ja keskustan johtaman hallituksen tekojen kanssa.
Viimeisen neljän vuoden aikana perheenyhdistämisen ehtoja on kiristetty voimakkaasti – ja kriteerien tulkintatapoja vielä enemmän. Korkeiden tulorajojen vuoksi Suomessa asuvan turvapaikanhakijan on vaikea päästä elämään yhdessä perheensä ja läheistensä kanssa. Esimerkiksi eduskunta-avustajan palkalla ei perhettään ei tähän maahan saa. Kriteerien tiukennusten myötä moni ei saa edes mahdollisuutta perheenyhdistämisen hakemiseen. Yleinen ajattelutapa on, että yli 18-vuotias ei kaipaa perhettään. Ehkä kaikista surullisinta on, että näin ajatellaan myös yhä useamman lapsen kohdalla, vaikka toimintatapa on selkeästi YK:n lasten oikeuksien sopimuksen vastainen. Unicef on vedonnut Suomen hallitukseen toistuvasti, jotta vakavat puutteet turvapaikkaa hakevien lasten kohtelussa korjattaisiin.
Periaateohjelmissa ja juhlapuheissa moni konservatiivi korostaa perhearvoja kyllästymiseen asti. Herää kysymys, että missä nämä arvot ovat, kun jopa sotaa ja vainoa pakenevat lapset ollaan valmiita erottamaan perheistään. Kuinka perheen on tarkoitus pitää huolta omistaan, jos ihmiset pidetään politiikalla tuhansien kilometrien päässä toisistaan?
On korkea aika tunnistaa perheen ja läheisten merkitys myös Suomen turvapaikkapolitiikassa ja purkaa kohtuuttomat esteet perheiden yhdistymisen tieltä.