Miten paljon ilahduttikaan päästä monen vuoden jälkeen marssimaan ihmisoikeuksien puolesta miltei 100,000 muun ihmisen kanssa. Meissä on todella on voimaa nousta vihaa ja taantumusta vastaan ja näyttää, että rakkaus ja samat oikeudet kuuluvat kaikille.
Kun yläasteella tajusin ensimmäistä kertaa tykkääväni myös tytöistä, en olisi uskonut, että 15 vuotta myöhemmin marssin Pride-kulkueessa valtavan banderollin kanssa iloisena ja ylpeänä siitä mitä olen. Silloin lesbo ja homo olivat koulun yleisimmät haukkumasanat; selkeästi jotain, mitä ei kannattaisi olla.
Paljon on tultu eteenpäin, mutta matkaa on vielä. Translaki on uudistettava nuoret huomioiden ja viharikoksiin puututtava paljon nykyistä tiukemmin. Myös esimerkiksi sateenkaariperheiden asemassa on paljon parantamisen varaa. Työ siis jatkuu – tämän upean päivän jälkeen entistä kovemmalla voimalla!