Skip to content

Iiris Suomela

Sote-palveluiden henkilöstöpula on ratkaistava

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat olleet kriisissä jo pitkään. Korona vain pahensi tilannetta: jonot venyvät ja pahimmillaan apua ei saa lainkaan. Potilasturvallisuus on ollut uhattuna vuosikausien ajan. Taustalla on monia ongelmia, joista merkittävin on henkilöstöpula.

Poliitikkojen on kannettava vastuu henkilöstöpulan ratkaisusta. On ilmeistä, ettei ongelma ratkea ilman palkkakuopan korjaamista.

Työmarkkinaosapuolet neuvottelevat palkoista, mutta riittävän rahoituksen takaaminen on poliitikkojen tehtävä. Siksi puhuin aiheesta, kun eduskunta keskusteli tulevien vuosien julkisen talouden suunnitelmasta.

Suomi tarvitsee palkkatasa-arvo-ohjelman, jotta pystymme turvaamaan ihmisten hengen, terveyden ja hyvinvoinnin jatkossa. Tätä elintärkeää työtä tekevät ammattilaiset ansaitsevat työstään palkan, jolla tulee toimeen.

He hoitavat meidän lapsiamme, kun me olemme töissä. He turvaavat niin uuden elämän syntymän kuin ihmisarvoisen vanhuuden. Viime kädessä heidän tehtävänsä on pelastaa meidät, jos me ikinä joudumme hengenvaaraan.

Harva meistä olisi täällä tänään ilman heitä. Minä en ainakaan olisi. Me tarvitsemme heitä. Siksi henkilöstöpula on ratkaistava.