Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder aloitti viikon kauhistelemalla 4000-5000 euroa kuussa tienaavien ”tavallisten palkansaajien” verotuksen tasoa. Palkkatulojen progressiivisen verotuksen vuoksi tonnin palkankorotuksesta jää hyvätuloiselle käteen vain 500 euroa. Fjäder kysyi eilen Twitterissä onko tämä kannustavaa.
Kun minun tuloni koostuivat pelkästä opintotuesta, minulle jäi kuussa käteen suunnilleen 500 euroa verojen jälkeen. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna Fjäderin kysymys tuntuu käsittämättömältä. Hän puhuu ikään kuin 500 euroa kuussa olisi mitättömän pieni summa. Hän heittää summan ilmaan ja odottaa, että me järkytymme. Minä järkytyin pikemminkin keskustelunavauksen suhteellisuudentajun puutteesta. 500 euroa on nimittäin joillekin kaikki kaikessa, ja juuri heiltä hallitus vie kaikista eniten. Esimerkiksi jo ennestään pienestä opintorahasta lähtee neljäsosa – 87 euroa – hallituksen leikkausten vuoksi.
Ymmärrän, että suomalaisen ansiotuloverotuksen progressio on suhteellisen tiukka ja että moni haluaa sitä höllentää. Samalla toivoisin oikeiston ja hyvätuloisten ymmärtävän, että heti kun ryhdytään puhumaan sadoista euroista ikään kuin niin pienillä summilla ei olisi juurikaan väliä, irrotaan kauas keskiverron suomalaisen todellisuudesta. Väestön mediaanitulot ovat 2600 euroa kuussa, ja tuohon tasoon suhteutettuna 500 eurolla on paljonkin väliä.
Ei siis ole varsinaisesti mikään ihme, että kaikki eivät tälläkään kertaa ilahtuneet Fjäderin kannanotosta:
Joo, oikeastaan juurikin näin. Todetaan se nyt ääneen vielä kerran, jotta asia ei jää kenellekään epäselväksi:
On olemassa korkeasti koulutettuja ja jopa korkeatuloisia ihmisiä, joiden mielestä progressiivinen verotus on OK.
Minä ja moni muu emme halua kuulua liittoon, jonka kärkitavoitteisiin kuuluu hyvätuloisten verotuksen keventäminen. Me emme ole naurettavia typeryksiä, vaan me olemme eri mieltä. Me haluamme vahvan hyvinvointivaltion, ja koska se ei tule ilmaiseksi, me haluamme laajapohjaisen verojärjestelmän.
Verojärjestelmässä on toki uudistamisen varaa etenkin taloudellisen toiminnan ilmastovaikutusten huomioimisen suhteen. En ole kuitenkaan nähnyt yhtäkään mallia, jossa palkkatulojen progressiivista verotusta kevennettäisiin merkittävästi ilman verotulojen kokonaistason romahdusta, tuloerojen merkittävää kasvua tai muita vakavia haittavaikutuksia. Siksi keskustelua verotuksen progressiosta ei voida ainakaan toistaiseksi erottaa hyvinvointivaltion tulevaisuudesta käytävästä keskustelusta. Fjäder vaikuttaa tosin ajattelevan toisin:
Pohjimmiltaan keskustelussa on siis kyse hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Siksi sitä ei ratkaise yksikään tulotilasto. On mentävä lukuja syvemmälle ja keskusteltava meidän järjestelmästämme kokonaisuutena. Minä pidän suurinta osaa hyvinvointivaltion toiminnoista pohjimmiltaan perusteltuina. Arvostan erityisesti saavutuksiamme yhdenvertaisuuden ja yhteiskuntarauhan saralla. Kehitettävää kuitenkin on: monet keskeiset palvelut, kuten lastensuojelu ja mielenterveyspalvelut, kärsivät vakavasta resurssipulasta. Vaikka jostain kohtaa julkista sektoria löytyisi tehostamisen ja säästämisen varaa, kokonaisuudessaan verokertymän on siis syytä vähintään pysyä nykytasolla.
Minä en ole ajatusteni kanssa mitenkään yksin tässä maassa. Suomalaiset maksavat poikkeuksellisen paljon veroja, mutta samalla me olemme poikkeuksellisen tyytyväisiä verorahojemme käyttöön. STTK:n eilen julkaiseman kyselyn mukaan vain 3 prosenttia suomalaisista ei koe saavan lainkaan vastinetta maksamilleen veroille. Me olemme jatkuvasti vähiten korruptoituneiden maiden tilastojen kärjessä, ja se näkyy luottamuksena viranomaisia kohtaan. Se verottajalle menevä 500 euron siivu palkankorotuksesta ei mene hukkaan, ja suurin osa meistä tietää sen.
Käsitellään vielä lopuksi yksi keskeisistä argumenteista verotuksen keventämisen puolesta: työn vastaanottamisen kannustinloukut. Fjäderin aloittamassa keskustelussakin moni perustelee progression löysäämistä sillä, että se kannustaisi ihmiset tekemään enemmän töitä. Valtioneuvoston kanslian vuonna 2015 julkaiseman raportin mukaan tuloverotuksen vaikutus työn tarjontaan on kuitenkin ”korkeintaan maltillinen”. Sen sijaan saman julkaisun mukaan pienten lasten äitien työhön osallistuminen reagoi herkästi lastenhoidon tukien määrään Suomessa. Kiintiöittämällä osa tuista isille tai korvaamalla kotihoidontuki korkeammalla mutta lyhytkestoisemmalla tuella saataisiin merkittävästi enemmän äitejä töihin. Tämä on se uudistus, johon toivoisin työllisyysasteen nostamista tavoittelevan keskustaoikeistolaisen hallituksen tarttuvan nyt, kun ensi vuoden budjettia valmistellaan.
Jos ja kun rahaa ei ole mitenkään ylenpalttisesti, se kannattaa käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja järkevästi. Hyvätuloisten verotuksen alentaminen ei ratkaise riittävästi yhteiskunnallisia ongelmia ollakseen järkevää politiikkaa tässä ajassa. Erityisen epäoikeudenmukaista olisi alentaa hyvätuloisten verotusta ja jättää samalla kaikki sosiaaliturvaan ja pienituloisten palkkoihin kohdistuneet leikkaukset perumatta.
Tämän ajan huutava vääryys on köyhyys ja eriarvoisuus, ei progressiivinen verotus. Toivoisin, että jonain päivänä se tajuttaisiin myös Akavan johdossa.