Feministinen koulu on tasa-arvoisen yhteiskunnan sydän
Näin tasa-arvon päivänä on hyvä pysähtyä hetkeksi ja juhlistaa Suomen pitkää taivalta kohti tasa-arvoa. Paljon on matkaa takana, mutta perillä me emme vielä ole.
Yksi isoimmista esteistä tasa-arvon toteutumiselle ovat laajalle levinneet sukupuolistereotypiat ja kahlitsevat käsitykset sukupuolten välisistä eroista. Erityisen huolestuttavaa on kuinka aikaisin ja nopeasti lapsille syntyy käsitys siitä, että pojat ja miehet ovat jotenkin luonnostaan muita lahjakkaampina. Tuoreen yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan vielä 5-vuotiaana eroa ei ole, mutta jo 6-7-vuotiaiden lasten asenteissa näkyvät sukupuoliroolit.
Musertavinta on kuinka aikaisin tytöt alkavat pitää itseään poikia huonompina. Nämä lapsena opitut käsitykset vaikuttavat vielä pitkälle opiskeluvalintoihin ja työuraan asti.
Asia voisi olla myös toisin. Yksikään lapsi ei ansaitse huonommuuden tunnetta tai mitään muitakaan kahlitsevista sukupuolirooleista kumpuavaa painolastia. Oppilaita on syytä kohdella ihmisinä eikä kaksijakoisen sukupuolikäsityksen mukaan – se kun ei ole pedagogisesti perusteltua, kun taas jokaisen yksilöllisten erityistarpeiden tukeminen on. Meitä on nimittäin muitakin kuin miehiä ja naisia, ja joka tapauksessa kaikki ihmiset ovat keskenään erilaisia. Tässä ajatuksessa ei pitäisi olla mitään uutta tai erikoista vuoden 2017 Suomessa.
Korkeakoulujen ja työpaikkojen rooli on tasa-arvon edistämisessä merkittävä. Väitän kuitenkin, että tehokkain työ koulutusalojen ja työurien sukupuolittuneisuuden sekä palkkaerojen purkamiseksi tehdään päiväkodeissamme ja kouluissamme. Siksi koulutuksen asenteita muokkaava voima kannattaa ehdottomasti valjastaa kahlitsevien sukupuoliroolien purkamiseksi ja tasa-arvon edistämiseksi.
Suomessa kunnilla on paljon valtaa koulutuksen suhteen varhaiskasvatuksesta aina aikuisuuden kynnykselle asti. Opetussuunnitelman puitteet sekä yhdenvertaisuutta suojaavat lait ovat kansalliset, mutta käytännön toteutus on kunnista kiinni. Kunnissa päätetään tarkemmista opetussuunnitelmista, opettajien täydennyskoulutuksen resursseista ja toimenpideohjelmista tasa-arvon edistämisen suhteen. Ohjeistukset ja suunnitelmat jäävät hyödyttömiksi, jos niitä ei toteuteta käytännössä.
Tulevaisuutemme on siis pitkälti paikallisesta päätöksenteosta kiinni. Tämän kevään vaalien myötä voidaan tehdä Tampereesta tasa-arvoa edistävän koulutuksen edelläkävijäkaupunki, jonka päiväkodeissa ja kouluissa rohkaistaan jokaista lasta löytämään omat vahvuutensa ja unelmansa sukupuolesta, uskonnosta ja etnisyydestä riippumatta.