Tampere3-kiista ei ole sattumaa vaan viime vuosien virheiden looginen lopputulema

Posted on
Tampereen korkeakoulut yhdistävä Tampere3 on prosessi, johon pelkästään minulta on kulunut satoja työtunteja viime vuosien varrella niin ylioppilaskunnan koulutuspoliittisena vastaavana kuin Tampereen ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenenä. Tätä projektia on tehty pitkään ja vaivaa säästelemättä. Miten ihmeessä ollaan päädytty näin pahaan konfliktitilanteeseen? Tähän kysymykseen pyrin tällä kirjoituksella vastaamaan.
 
On todella turhauttavaa, että samat demokratiaan, johtamiseen ja Suomen perustuslain noudattamiseen liittyvät ongelmat nousevat esiin kerta toisensa jälkeen. Vielä turhauttavampaa on, että opiskelijat ja henkilökunnan edustajat ovat tarjonneet näihin ongelmiin ratkaisuja vähintään vuodesta 2015. Minä olen kysellyt kerta toisensa jälkeen ammattikorkeakoulun hallituksessa toimiessani, että aiotaanko näihin ongelmiin puuttua ajoissa vai silloin, kun uuden yliopiston pitäisi oikeastaan olla jo kasassa.
 
Silloin kysymys oli retorinen. Oletin, että totta kai ongelmiin tajutaan tarttua ennen kuin on aivan liian myöhäistä. Sanat eivät riitä kertomaan kuinka surullista on tajuta olleensa aivan liian optimistinen ja väärässä.
 

Mitä prosessissa on sitten oikein tapahtunut ja mikä meni vikaan?

1. Avoimuuden, yhteistyön ja demokraattisuuden puute

 
Korkeakoulujen yhteistyöprosessi alkoi korkeakoulujen johdon – käytännössä silloisten rehtorien – päätöksestä syksyllä 2014. Päätös tuli yllätyksenä ainakin Tampereen yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille. Siitä asti ongelmat avoimuuden ja korkeakouluyhteisöjen vaikuttamismahdollisuuksien kanssa ovat olleet merkittäviä. Tämä on vaikeuttanut prosessia aivan turhaan: yhteistyön parhaat puolet kuten yhteinen opetus olisivat lähteneet käyntiin paljon jouhevammin, jos kaikilla korkeakouluyhteisöjen jäsenillä olisi ollut vahvempi rooli yhteistyön suunnittelemisessa ja toteuttamisessa.
 
Ylhäältäpäin johtaminen ei vain toimi – ei varsinkaan asiantuntijaorganisaatioissa.
 

2. Yhdistyminen valittiin tavoitteeksi liian nopeasti ja ilman kunnollista keskustelua.

 
Keväällä 2015 puhuttiin korkeakoulujen yhteistyön tiivistämisestä, kunnes yhtäkkiä jokaisen korkeakoulun hallitukselle vietiin päätösesitys, jossa puhuttiin korkeakoulujen yhdistämisestä. Toimin tuolloin Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa toisena koulutuspoliittisena vastaavana. Me ja Tampereen yliopiston hallituksen opiskelijajäsenet yritimme muuttaa tätä päätöstä, sillä tuossa vaiheessa ei ollut vielä lainkaan selvää, että yhdistyminen olisi paras ratkaisu. Yhteistyötä voi nimittäin tehdä niin opetuksen kuin tutkimuksen saralla ilman, että organisaatioita pakotetaan yhteen.
 
Syksyllä 2015 selvisi, ettei täysi fuusio ole poliittisesti mahdollinen. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot erillään pitävä, kahden erillisen korkeakoululain takaama duaalimalli nauttii niin vahvaa kannatusta hallituspuolueiden keskuudessa, ettei Tampereelle myönnetty pilottilupaa toimia toisin kuin laki tällä hetkellä määrää. Tällöin Tampereella alettiin suuntautua kohti yhteistyön nykyistä paremmin mahdollistavaa konsernimallia, jossa yliopistot yhdistyisivät ja omistaisivat AMK:n.
 

3. Rahaa ja aikaa on alusta asti ollut liian vähän eikä kumpaakaan ole tullut lisää – päinvastoin.

 
Lienee sanomattakin selvää, että uudenlaisen konsernimallin ja yliopiston rakentaminen vaatii merkittävästi aikaa ja rahaa. Vuosi 2018 oli valmistumistavoitteena todella kunnianhimoinen eikä vuodella lykkääminen auttanut juurikaan. Tamperelaisten korkeakoulujen rahoitus ei varsinkaan maan hallituksen historiallisten koulutusleikkausten jälkeen meinannut riittää edes korkeakoulujen perustoimintojen pyörittämiseen.
 
Kritiikkiä uudistuksen äärimmäisen kiireellistä aikataulua kohtaan on esitetty oikeastaan keväästä 2015 asti. Silloin kiirettä perusteltiin tavoitteella saada Tampere3 mukaan hallitusohjelmaan rutistamalla ensimmäiset tavoitepaperit kasaan vain parissa kuukaudessa. Avoimuus ja huolellisuus kärsivät kiireestä jo heti prosessin alussa.
 
Suuria projekteja voidaan vetää läpi kiireellä ja pienellä budjetilla, mikäli kaikki projektiin osallistuvat ovat todella innoissaan ja pitävät projektia mielekkäänä. Näin ei todellakaan ollut tai edelleenkään ole Tampere3-prosessin kohdalla. Päinvastoin, perustelut tälle projektille ovat edelleen pitkälti hämärän peitossa. Korkeakoulujen yhdistymistä on puskettu eteenpäin vuodesta 2014 ilman, että korkeakoulujen johdon olisi missään vaiheessa tarvinnut kunnolla perustella mihin tätä kaikkea oikeastaan tarvitaan.
 
Ei siis mikään ihme, että monet henkilöstön edustajat ja opiskelijat kokevat, että prosessia pusketaan heidän ylitseen väkisin – ilman mitään kunnolla perusteltua syytä tai tavoitteita.
 

Miten tämä kaikki liittyy tilanteeseen vuonna 2018?

 
Edellä kuvatut ongelmat johtivat siihen, ettei riittävän perusteellista ja avointa keskustelua Tampere3-korkeakouluyhteisön johtamismallista tai hallinnollisista rakenteista ole oikeastaan käyty tähän päivään mennessä. Uuden yliopiston pitäisi kuitenkin aloittaa toimintansa alle vuoden kuluttua 1.1.2019. Erityisen paljon kiistaa on aiheuttanut säätiöyliopiston perustaminen, jota Tampereen yliopisto ei ole kannattanut missään vaiheessa. Nyt säätiöyliopistoa käytetään perusteena toimintatavoille, joita Tampereen yliopisto ei hyväksy.
 

Mikä säätiömallissa on sitten ongelmallista?

Kun hallintomallista vielä keskusteltiin, säätiöyliopistoa ajavat antoivat epämääräisiä lupauksia säätiöyliopistoille tyypillisten ongelmien kuten heikomman yliopistodemokratian korjaamisesta. Monet säätiöyliopiston ongelmista kun eivät perustu yliopistolakiin vaan käytäntöihin, joihin Suomen kahden aiemman säätiöyliopiston – Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston – kohdalla on päädytty enemmän poliittisista kuin lakiteknisistä syistä. Säätiöille tarvittiin pääomaa yksityistä sektoria edustavilta perustajilta, jolloin perustajille annettiin säätiön säännöissä ja yliopiston johtosäännössä enemmän valtaa kuin mitä yliopistolaki heille antaa. Vallan luovuttaminen yliopistoyhteisöltä säätiön perustajajäsenille eli käytännössä elinkeinoelämälle oli tuon ajan valinta, ei mikään lakitekninen pakko.
 
Toisin kuin oli puhetta vielä hallintomallista käytävän väännön aikana, säätiömalliin sisältyviä riskejä tai ongelmia ei korjattu Tampere3-prosessin aikana. Nyt ongelmat ilmenevät itse asiassa vielä pahempina kuin me vielä muutama vuosi sitten osasimme pelätä. Uuden yliopistosäätiön siirtymäkauden hallitus ei edusta yliopistoyhteisöjä yliopistolain ja Suomen perustuslain takaaman yliopiston itsehallinnon mukaisesti. Se edustaa säätiön perustajia. Hallitus puuhailee uuden rehtorin nimittämistä, vaikka siinä päätöksessä jos jossakin pitäisi kuulua yliopistoyhteisön ääni.
 
Kaiken huippu on hallituksen päätös valmistella uuden yliopiston toimintaa voimakkaasti määrittävä johtosääntö salassa jopa Tampereen yliopiston hallitukselta ja rehtorilta. Me olemme jo pitkään kyselleet koska johtosääntöä aletaan valmistella. Minä kyselin sen perään jo vuonna 2016. Kaikki nämä vuodet on vastattu, että ei vielä. Mitään ei ole vielä tekeillä eikä luonnosta ole. Näin meille kerrottiin viime perjantaihin asti.
 
Sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä jostain tupsahti johtosäännön ensimmäinen versio. Se oli ensimmäinen merkki, että mitään versiota on ollut ylipäätään tekeillä. Kommenttiaikaa annettiin vain tähän päivään asti, ja johtosäännössä näkyvät samat lainvastaiset ja Tampereen yliopiston tahdon vastaiset ongelmat kuin mitä pelkäsimme.
 
On ilo nähdä, että tällä kertaa vääntämässä eivät ole vain henkilöstö ja opiskelijat, vaan myös vuonna 2016 rehtoriksi valittu Liisa Laakso ja yliopiston hallitus seisovat yhteisön tahdon takana – akateemisen vapauden, demokratian ja loppujen lopuksi Suomen perustuslain puolella. Se tuo valoa kaiken tämän keskelle.
 
Toivon todella, että Suomen perustuslaki ja demokratia voittavat. Ei tämä näin voi mennä. Minä en pääse huomenna marssimaan ulos Tampereen yliopistolta, mutta toivon, että mahdollisimman moni osallistuu mielenilmaukseen paremman yliopiston ja akateemisen vapauden puolesta.
Suomalaisen tieteen tulevaisuus ei kuulu yritysten määriteltäväksi. Se kuuluu meille kaikille.