Terrorismiin puuttumisessa ei ole kyse tunteista vaan ihmishenkien turvaamisesta

Posted on
Eilinen terrori-isku Manchesteriin tappoi 22 ihmistä. Isku toi mukanaan niin surunvalitteluja kuin kostonhimoa ISIS:stä kohtaan. Minä haluan aloittaa tämän tekstin kunnioittamalla edesmenneiden muistoa ja osoittamalla sympatiani heidän läheisilleen.

Samalla haluan, että me teemme kaiken voitavan terrorismin pysäyttämiseksi. Ihmishenki on korvaamattoman arvokas, ei poliittisen väkivallan pelinappula. Minulle on itsestäänselvää, että tässä maassa ei ole puoluetta, joka ei halua loppua ihmishenkiä vievälle terrorismille. Sen sijaan tässä maassa on ainakin yksi puolue, jolle rankaiseminen vaikuttaa olevan ratkaisemista tärkeämpää. Puhun nyt perussuomalaisista ja erityisesti perussuomalaisista nuorista, jotka vaativat rajojen sulkemista ja aseellisia väliintuloja jokaikisen Eurooppaan kohdistuvan ääri-islamistisen terrori-iskun jälkeen.

Olisi hienoa, jos voisimme todella pysäyttää terrorismin aseellisella hyökkäyksellä ISIS:iä ja muita ääri-islamisteja vastaan. Se olisi yksinkertaista ja nopeaa. Hetken kuluttua ongelmaa ei enää olisi.

Maailma ei kuitenkaan ole yksinkertainen tai nopea. Historia ei tunne yhtäkään kansainvälisesti toimivaa terroristijärjestöä, josta oltaisiin päästy eroon pelkillä kovilla keinoilla. Päinvastoin, monesti ulkomaiden sotilaalliset väliintulot pikemminkin kiihdyttävät väkivaltaa. Esimerkiksi Al-Qaidan kohdalla Irakin ja Afghanistanin sodat ovat horjuttaneet koko Lähi-idän turvallisuustilannetta ja saaneet yhä useamman radikalisoitumaan. Sotien myötä yhteiskunnat ajautuvat kaaokseen, talous on romuna eikä työpaikkoja ole, viha länsimaita kohtaan kasvaa – yhä useampi radikalisoituu.

Totta kai ISIS:n tukikohtiin kohdistuvat hyökkäykset tuottavat parhaimmillaan tuloksia. Liikaa siviiliuhreja vaatineiden tai muuten epäonnistuneiden aseellisten väliintulojen lisäksi viime vuosikymmenellä on tehty useita onnistuneita iskuja ääri-islamisteja vastaan. Aseelliset hyökkäykset eivät kuitenkaan toimi, jos samalla ei vahvisteta niitä yhteiskunnallisia voimia, jotka puuttuvat poliittisen väkivallan juurisyihin.

On valtavan tärkeää, että me emme kiihdytä niin islamistien kuin eurooppalaisen äärioikeiston lietsomaa mielikuvaa kulttuurien välisestä vastakkainasettelusta. Se vastakkainasettelu on nimittäin voimakkaasti radikalisoiva voima – oli kyse sitten islamistien tai äärioikeiston väkivallasta.

Jokaiselle radikalismia kohti luisuvalle on annettava aito mahdollisuus valita rauha ja yhteiselo – ei sen takia, että haluaisimme olla heille mukavia vaan sen takia, että me emme halua tähän maailmaan yhtäkään terroristia tai rikollista. Me emme saa sulkea ketään yhteiskuntamme ulkopuolelle – ei pelkästään armon takia vaan myös siksi, että ulossulkeminen ei ratkaise mitään vaan pikemminkin kiihdyttää ongelmia. Meidän on tehtävä jokaiselle nuorelle selväksi, että me haluamme heidät osaksi tätä yhteiskuntaa. Me emme halua, että he ajautuvat tilanteeseen, jossa väkivalta tuntuu relevantilta vaihtoehdolta oman pahan olon purkamiselle ja demokraattiselle vaikuttamiselle. Vaikka he olisivat jo pitkällä väkivaltaisen järjestön koneistossa, meidän on ojennettava auttava käsi ja vedettävä heidät pois mieluiten ennen kuin mitään pahaa ehtii tapahtua, mutta myös ennen kuin he ehtivät tekemään lisää pahaa.
 
Minä en hyväksy uusnatseja enkä ääri-islamismia. Oikeudenmukaiselta tuntuisi sulkea näiden väkivaltaisten aatteiden kannattajat yhteiskunnan ulkopuolelle. Kyllä minunkin mielessäni välähtää toisinaan impulssi, joka haluaa näiden ihmisten elävän mahdollisimman onnettoman ja kurjan loppuelämän.
 
Samalla kuitenkin tiedän, että kovat rangaistukset pelkästään kovien rangaistusten vuoksi eivät ole järkeviä tai tehokkaita vaan johtavat pahimmillaan kiihtyvään radikalisaatioon ja yhä useamman ihmisen kuolemaan. Varsinkin nuoriin kohdistuvien rangaistusten on syytä olla kohtuullisia, ja niiden lisäksi tarvitaan tehokasta sosiaalityötä ja koulutusta. Muuten nuoret uusivat tekonsa yhä uudelleen ja uudelleen. Pahimmillaan he katkeroituvat syvästi ja vetävät muita nuoria mukaansa.

Tärkeintä ei olekaan se, että rangaistukset tuntuvat minusta reiluilta. Tärkeintä on, että terrorismiin ja rikollisuuteen puututaan tehokkaasti – että mahdollisimman harva loukkaantuu tai kuolee tulevaisuudessa. Välillä tuntuu piinaavalta puolustaa tutkitusti järkeviä mutta ärsyttävän lempeitä ratkaisuja, mutta koska en halua ihmisten kuolevan, minun on se tehtävä.

Toimivien ratkaisujen puolustamisessa ei siis ole kyse siitä, että haluaisin suojella rikollisia ja terroristeja. Kyse on siitä, että haluan suojella viattomien henkiä parhaani mukaan. Kysymys on haluavatko perussuomalaiset samaa vai eivät. Kiinnostaako heitä ihmishenkien pelastaminen vai rankaiseminen rankaisemisen takia?
Toivon todella, että me kaikki haluamme oikeasti puuttua terrorismiin – myös silloin, kun tehokkaimmat keinot eivät ole niitä, jotka tuntuvat meistä hyviltä ja oikeudenmukaisilta. Tässä ei nimittäin ole kyse meidän tunteistamme vaan ihmishenkien suojelemisesta.